Tehy laski: Pakkolait veisivät 10 prosenttia palkasta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tehy laski: Pakkolait veisivät 10 prosenttia palkasta

Julkaistu: 16.1.2016 13:21

Sosiaali- ja terveysalan järjestö ennakoi kaoottista työmarkkinasyksyä.

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy arvostelee voimakkaasti hallituksen kaavailemia pakkolakeja. Järjestö on laskenut, että lait leikkaisivat jopa kymmenen prosenttia koulutetun hoitohenkilökunnan palkoista.

Tehyläiset karsastavat etenkin lomaoikeuksiin kajoamista, koska ne ovat aikanaan neuvottelukierroksilla korvanneet osittain palkankorotuksia. Tehyn hallitus toteaakin kannanotossaan, että se ei hyväksy pakkolakiesityksiä, sillä ne heikentäisivät palkkojen ja ostovoiman lisäksi alan vetovoimaisuutta ja kohtelisivat epäoikeudenmukaisesti naisvaltaista alaa.

– Asiantuntija toisensa jälkeen on lisäksi tyrmännyt pakkolakien taloudelliset hyödyt. Myös lakiesitysten perustuslain ja kansainvälisten sopimusten mukaisuutta on epäilty, sanoo Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo tiedotteessa.

Tehy arvioi, että tulossa on näillä näkymin kaoottinen työmarkkinasyksy.

– Pattitilanne on pystyttävä purkamaan neuvotteluteitse. Se edellyttää eri osapuolilta jonkinlaista vastaantuloa ja hallitukselta viisautta vetäytyä pakkolakien eteenpäin viemisestä, Vesivalo toteaa.

Tehyn mielestä hallituksen pitäisi nyt keskittyä viemään sote-uudistus maaliin alkuperäisten tavoitteiden mukaisesti.

– Sote-uudistus ei saa vaarantua pakkolakien takia tai monimutkaisen aluehallintouudistuksen koukeroissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?