Volkswagen selvinnee Euroopassa Yhdysvaltoja kevyemmillä sakoilla

Julkaistu:

Uutistoimisto Reutersin haastattelemat asiantuntijat eivät usko, että päästöhuijauksesta kärynnyt autovalmistaja Volkswagen saa Euroopassa sellaisia sakkoja kuin Yhdysvalloissa.
Autovalmistaja Volkswagen tuskin saa Euroopassa yhdysvaltalaistyylisiä sakkoja päästöskandaalin takia. Syinä ovat kevyempi alueellinen sääntely ja yhtiön kotimaan Saksan päättäväisyys suojella autoteollisuuttaan. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters EU-lähteisiinsä ja lakiasiantuntijoihinsa nojaten.

Volkswagen on ollut hankaluuksissa syyskuusta asti. Yhtiö myönsi tuolloin, että se on huijannut päästötesteissä Yhdysvalloissa käyttämällä ohjelmistoa, joka tunnistaa päästötestitilanteet.

Yhdysvaltain oikeusministeriö on nostanut Volkswagenia vastaan 46 miljardin dollarin (noin 42 miljardin euron) kanteen ympäristölakien rikkomisesta. Reutersin mukaan jotkut lakiasiantuntijat odottavat viimeisen maksuvaatimuksen olevan reilusti alempi.

Myös muut maat, kuten Brasilia ja Etelä-Korea, ovat asettaneet Volkswagenille miljoonasakkoja päästöhuijauksen takia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vaikka valtaosa huijausohjelmistoautoista on Euroopassa, yksikään eurooppalainen kansallinen viranomainen ei ole toistaiseksi asettanut yhtiölle rangaistuksia.

Reutersin EU-lähteet ja lakimiehet sanovat, että olisi yllättävää, jos Volkswagen saisi yksiäkään merkittäviä sakkoja EU:sta.

EU-maat ovat haluttomia antamaan yhtiölle kovia taloudellisia rangaistuksia, sillä EU-lähteiden mukaan EU:ssa on kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan kansalliset edut ovat pyhiä. Reuters kirjoittaa, että Saksan autoteollisuus on perinteisesti ollut yksi näistä.

EU-komissionkin valta on rajallinen, ja Reutersin haastattelemien lakimiesten mukaan EU-sääntelyltä saatuja sakkoja todennäköisempiä ovat yksityisistä oikeusriidoista tulevat maksuvaatimukset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    3. 3

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Nord Stream 2 hakee lupaa rakentaa Suomen vesille 374 kilometriä maakaasuputkea

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää