3d-tulostinbuumin pioneeri monisti itsensä hengiltä

Julkaistu: , Päivitetty:

RepRapPro-tulostimia voi silti ostaa jatkossakin toisen yrityksen kautta.
Alan keskeisiin kuuluva julkaisu 3d Printing Industry kertoo 3d-tulostimien valmistamiseen keskittyneen RepRapPron lopettavan toimintansa.

RepRapPro ja sen perustanut Adrian Bowyer käytännössä synnytti nykyisen 3d-tulostusbuumin vuonna 2007 julkaisemalla ensimmäisen avoimeen suunnitteluun perustuvan RepRap Darwin -tulostimen rakennusohjeet.

Darwin ja myöhemmät RepRapit perustuvat niin sanottuun fused deposition modelling (fdm) -tekniikkaan, jossa laite tulostaa kappaleen siivu kerrallaan ohuesta muovisäikeestä.

Darwinia julkaistessa fdm-tulostamisen patentit olivat vielä visusti alan suuren toimijan Stratasysin kirstussa. Niinpä tekniikka julkaistiin avoimena ja raskauttavaa fdm-nimitystä ei aluksi käytetty lainkaan. Vasta fdm-patentin rauettua vuonna 2009 markkinat täyttyivät kaupallisista yrittäjistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Koska RepRapin suunnittelu on aina ollut avointa, kuka tahansa on voinut valmistaa ja myydä RepRapin suunnitelmiin perustuvia laitteita tai rakennussarjoja. Lähes kaikki nykyiset halvat fdm-muovitulostimet perustuvat ainakin osittain RepRapin suunnitelmiin.

RepRap -projektin synnyttämiin kaupallisiin toimijoihin lukeutuvat RepRapPron lisäksi esimerkiksi Ultimaker, Aleph Objects, sekä tekniikan alunperin kehittäneen Stratasysin sittemmin ostama MakerBot.

Nyt RepRapPro on ilmoittanut pistävänsä lapun luukulle 15. tammikuuta vedoten siihen, ettei se pysty kasvamaan synnyttämällään alalla. Liian monet halpistulostimia valmistavat kilpailijat ovat pistäneet RepRapPron ahtaille, joten yritys päätti lopettaa ajoissa, kun se on vielä voitolla. Yritys toimittaa kaikki avoinna olevat tilaukset ja hoitaa tukipyyntöjä 15. päivään asti.

Reprapin tulostimia saa tosin jatkossakin ostaa, sillä RepRapProsta erillinen RepRapPro China Ltd, jatkaa yhä toimintojaan.

RepRapin kaikki suunnitelmat jäävät myös avoimesti jakoon sekä yrityksen sivustolle että Githubiin, joten kuka tahansa voi yhä jatkaa RepRapien rakentamista.

Ilmoitus lopettamisesta julkaistiin RepRapPron kotisivulla. Teksti päättyy kiitoksiin.

– Haluaisimme kiittää kaikkia, jotka ovat tukeneet meitä menneisyydessä asiakkaina, avoimia tuotteitamme parantaneina avustajina tai molempina. On osittain näiden ihmisten ansiota, että toisin kuin entiset yritykset yleensä, voimme jättää jälkeemme megatavuittain hyödyllistä tietoa, joka on saatavilla ikuisesti kaikille.

RepRap-projektin tavoite oli aina luoda laite, joka voi valmistaa mahdollisimman monta omaa osaansa ja täten monistaa itsensä. Tavoite ei ehtinyt täyttämään, mutta silti voidaan todeta, että RepRap monisti itsensä pois markkinoilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    5. 5

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    6. 6

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    7. 7

      Valiokunta linjasi: Turvemailta korjattu puu kestävää bioenergiaksi

    8. 8

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    9. 9

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    10. 10

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    4. 4

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    5. 5

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    6. 6

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    7. 7

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    8. 8

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää