Yle: Lainaehdot kiristyvät – asuntokauppoja peruttu - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Yle: Lainaehdot kiristyvät – asuntokauppoja peruttu

Julkaistu: 5.1.2016 7:50, Päivitetty 5.1.2016 8:20

Kiinteistövälittäjän mukaan pankkien tiukentuneet vakuusvaatimukset ovat hiljentäneet asuntokauppaa.

Lappeenrannan SKV Kiinteistönvälityksen Tarja Tiirikaisen mukaan sovitun asuntokaupan peruuntuminen pankin tiukkojen lainaehtojen vuoksi ei ole tavatonta. kertoo Yle.

– Asuntoluototus on kiristynyt etenkin nuorilla pareilla ja ensiasunnon ostajilla. Kyllä meillä ja varmaan kaikilla muillakin välittäjillä on kaatunut kauppoja siihen, että pankkilainaa ei olekaan saatu, Tiirikainen sanoo.

Finanssivalvonta (Fiva) kertoi joulukuussa lainanannon rajoituksista, joilla pyritään hillitsemään kotitalouksien velkaantumista. Asuntolainojen riskipainoja korotetaan eli pankeilla on oltava jatkossa enemmän omia varoja myönnettävien luottojen suuruuteen nähden.

Heinäkuussa astuu lisäksi voimaan lainakatto, joka rajoittaa pankin lainan korkeintaan 90 prosenttiin suhteessa sen vakuuksiin.

Etelä-Karjalan OP:n pankinjohtaja Ilona Iiskonmäki ei näe pankkien toimintaa jarruna asuntokaupan elpymiselle. Iiskonmäen mukaan haasteita voi tulla vastaan lähinnä tilanteissa, joissa joudutaan toimimaan kiireellä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?