Jolla peruu lomautuksia – näin yhtiö työllistää jatkossa

Julkaistu: , Päivitetty:

Jolla Tabletin tulevaisuus on yhä auki. Yhtiö tekee kuun loppuun mennessä suunnitelman siitä, mitä noin 10 000 ennakkotilauksen kanssa tehdään.


Mobiiliyhtiö Jolla peruu työntekijöidensä lomautuksia varmistettuaan väliaikaisen rahoituksen. Yhtiö joutui lomauttamaan suurimman osan noin sadasta työntekijästään, kun se hakeutui yrityssaneeraukseen marraskuussa.

Sailfish-käyttöjärjestelmää kehittävä yhtiö kertoi tänään saaneensa rahoitusta toiminnan jatkamiseen. Yhtiö ei kerro rahoituksen suuruutta. Se kuitenkin "turvaa hyvin Jollan lähitulevaisuuden", kertoo yhtiön viestintäjohtaja Juhani Lassila.

– Rahoitus on osa isompaa tulevaa rahoituspakettia, josta neuvottelemme, hän sanoo.

Tämä isompi rahoituspaketti varmistaisi Jollan toiminnan pitkällä aikavälillä. Rahoitus tulee ulkomaiselta sijoittajaryhmältä, joiden nimiä ei julkisteta. Rahoittajat ovat myös Jollan strategisia kumppaneita eli Jolla saa niiltä muutakin tukea kuin euroja. Aikaisemmin yhtiö on kerännyt reilun 45 miljoonan euron rahoituksen.

Jatkossa yhtiö työllistäisi noin viitisenkymmentä ihmistä. Yrityssaneerauksen tulevaisuudesta päättää Jollan yhtiökokous joulukuun lopussa.

Tabletin tulevaisuus vielä auki

Jolla suunnittelee nyt kumppaniensa kanssa mallia, jossa Sailfish-käyttöjärjestelmää kehitetään Suomen lisäksi Venäjällä ja Intiassa. Lassilan mukaan Suomessa säilyy Sailfishin ytimen ja käyttöliittymän kehitys. Kumppanimaissa on tarkoitus koodata käyttöjärjestelmän paikallisia toteutuksia.

– Malli ei tarkoita sitä, että Jollan kehitystä siirretään ulkomaille, Lassila sanoo.

Nyt varmistunut rahoitus ei kuitenkaan hälvennä epävarmuutta Jolla Tabletin toimituksista. Jollan taulutietokoneen on tilannut ennakkoon noin 10 000 ihmistä. Laitteiden toimitusten piti alkaa lokakuun loppuun mennessä.

Lassilan mukaan Jolla aikoo laatia vuoden loppuun mennessä suunnitelman siitä, mitä ennakkotilausten kanssa tehdään.

– Vaihtoehdot ovat auki, Lassila sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    2. 2

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    3. 3

      Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

    4. 4

      Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

    5. 5

      Oiva Toikan luovuudesta kumpusi kannattava bisnes – firma on takonut reipasta voittoa

    6. 6

      Stockmann: tulosvaroitus!

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

    8. 8

      Vanhus osti kallista kotihoitoa ja jätti perilliset nuolemaan näppejään – lukijat: ”Ahneet sukulaiset tienatkoon itse omat rahansa”

    9. 9

      Rakennusteollisuus: Asuntoja rakennetaan tuhansia vähemmän kuin viime vuonna

    10. 10

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    3. 3

      Stockmann: tulosvaroitus!

    4. 4

      Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

    5. 5

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    6. 6

      Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

    7. 7

      Miljoonaomaisuuden menettänyt Jaakko Rytsölä myy nyt talouskasvatusta lapsille

    8. 8

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

    10. 10

      Raakaöljyn hinta ponnasi vuoden huippuun – Syynä Iranin pakotteiden tiukennus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    3. 3

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    4. 4

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    5. 5

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    6. 6

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    7. 7

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    8. 8

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    9. 9

      Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

    10. 10

      Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

    11. Näytä lisää