Keskiluokka kutistuu USA:ssa – kansa jakautuu voittajiin ja häviäjiin

Julkaistu:

Keskiluokka on huvennut Yhdysvalloissa pitkään. Nyt siihen kuuluu enää puolet kotitalouksista, Financial Times kertoo.


Keskiluokan osuus Yhdysvaltain väestöstä on kutistunut, kun teknologinen kehitys ja globalisaatio lyö kiilaa työmarkkinoiden voittajien ja häviäjien väliin, Financial Times kirjoittaa.

Kyse ei kuitenkaan ole viimeaikaisesta ilmiöstä. Keskiluokan kutistuminen on jatkunut 1970-luvultä lähtien, Pew-ajatuspajan tutkimuksesta ilmenee.

Sekä köyhien että rikkaiden osuus on kasvanut suhteessa keskiluokkaan. Rikkaimman väestönosan tulot kasvavat eniten, ja vauraus näyttää keskittyvän.

Eniten jakoa selittää koulutus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Palkat eivät ole kasvaneet paljon, mutta sijoitus koulutukseen on yhä erittäin tuottava, jos valmistuu kohtuullisen hyvästä korkeakoulusta, MIT:n professori David Autor sanoo lehdessä.

Paljon riippuu tietysti alasta. Kun esimerkiksi teknologia-alan työntekijät ovat työmarkkinoiden menestyjiä, julkisen sektorin työpaikkoja on vähennetty finanssikriisin jälkeen.

Palkkojenkin kehitys on ollut vaatimatonta muun muassa opettajilla, joista moni tekee osa-aikatyötä toisella alalla varsinaisen toimensa ohessa.

Keskiluokan asema on Yhdysvalloissa iso huolenaihe, ja sekä republikaanit että demokraatit ovat vedonneet vahvasti keskiluokkaan. Keskiluokan kurjistumisesta ponnistaa myös presidentiksi pyrkivä Donald Trump, joka on luvannut helpottaa keskiluokan verotaakkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    2. 2

      MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita

    3. 3

      Veikkaus aloittaa yt-neuvottelut – jopa 400 voi joutua irtisanotuiksi

    4. 4

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    5. 5

      Näin sähkön hinta lähti omille teilleen – käyrä näyttää hurjan nousun

    6. 6

      Ranska kiistää huhut: Renaultin ja Nissanin fuusio ei ole työn alla

    7. 7

      Havainnekuva: Merenkurkun liikenteeseen rakennetaan uusi matkustaja-autolautta – tilaa 800 matkustajalle

    8. 8

      EU kieltää muoviset kertakäyttömukit – synnyttää miljoonabisneksen Kotkaan

    9. 9

      Syyttäjä: Purkualan yritys pilasi ympäristöä varastoimalla tuhansia tonneja jätettä ilman lupaa

    10. 10

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    3. 3

      Näin sähkön hinta lähti omille teilleen – käyrä näyttää hurjan nousun

    4. 4

      EU kieltää muoviset kertakäyttömukit – synnyttää miljoonabisneksen Kotkaan

    5. 5

      MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita

    6. 6

      Veikkaus aloittaa yt-neuvottelut – jopa 400 voi joutua irtisanotuiksi

    7. 7

      Havainnekuva: Merenkurkun liikenteeseen rakennetaan uusi matkustaja-autolautta – tilaa 800 matkustajalle

    8. 8

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    9. 9

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    10. 10

      Kokenut asianajaja antaa neuvon, jolla välttää perintöriidat ja mahdollisesti säästää sievoisesti rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    5. 5

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    6. 6

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    11. Näytä lisää