Kahdeksan vuotta, ja tältä näyttää Suomen kansantuote

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen talouskasvu on Euroopan surkeimpia, elintasosta yhä suurempi osa on julkisen velan varassa ja bruttokansantuote on selvästi pienempi kuin vielä 2007. Suomen Pankin Erkki Liikanen lateli madonlukuja Suomesta.


Tänään talousnäkymiään synkentäneen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen perää viime vuosina heikentyneen kustannuskilpailukyvyn palautusta, jotta talous saataisiin liikkeelle.

Suomi on nyt talouskasvun suhteen euroalueen pohjasakkaa.

– Henkeä kohden bruttokansantuote on nyt yhdeksän prosenttia pienempi kuin vuonna 2007, Liikanen painotti Euro & Talous -katsauksen julkistustilaisuudessa tänään.

Suomea rasittaa Liikasen mukaan työn tuottavuuden lasku ja työikäisen väestön supistuminen. Suomalaisten elintaso on aiempaa enemmän julkisen velkaantumisen varassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Lisävelkaa otetaan tilanteessa, missä yhä pienempi osa väestöstä on työiässä, Liikanen sanoi.

Maailman kaupan kasvu on yleisesti hidastunut. Suomen lisätaakka on tärkeän vientimarkkinan Venäjän alamäki.

– Missään muussa maassa ei ole tapahtunut näin suurta viennin supistumista, Liikanen sanoi.

Tämä on näkynyt vientialojen kannattavuuden heikkenemisenä ja investointien kutistumisena. Teollisuudesta on kadonnut viime vuosina runsaasti työpaikkoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Elvytys ei enää auta

Vuoden 2008 jälkeen Suomen finanssipolitiikka on ollut kevyempää kuin missään muussa euromaassa, Liikanen painotti.

Finanssipoliittinen elvytys ei Liikasen mukaan ratkaise viennin ongelmia, vaan tarvitaan rakenneuudistuksia. Myös työmarkkinoilla tarvitaan yhteisymmärrystä, jotta kustannuskilpailukyky saadaan palautettua.

– Tärkeintä on lopputulos. Jos järjestelmä tuottaa sellaisen lopputuloksen, että palkankorotukset sidotaan siihen mitä avoin sektori pystyy maksamaan, on se yhteiskunnan kannalta hyvä ratkaisu.

Liikasen mukaan ei pitäisi olla niin, että joustavin komponentti työmarkkinoilla on työttömien määrä. Joustoja pitäisi saada työpaikoilla.

– Paikallisen sopimisen lisääminen on tarpeen, Liikanen sanoi. Hän kertoi toivovansa, että tällä viikolla julkistettu paikallisen sopimisen kolmikantainen työryhmä onnistuu työssään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ostitko jonkin näistä lukuisista jouluvaloista? Sähköiskun vaara – lopeta käyttö heti ja palauta Tokmannille

    2. 2

      Tulli muistuttaa: Nämä maksut saattavat yllättää eurooppalaisten verkkokauppojen asiakkaat

    3. 3

      19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

    4. 4

      Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

    5. 5

      SDP:n Rinne tuloeroista: Eriarvoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa on selkeästi kasvamassa

    6. 6

      Suomen Pankin Rehn heikentyvästä talouskasvusta: Julkista taloutta vahvistettava nyt

    7. 7

      Ekonomisti Suomen taloustilanteesta: Yllättävintä on yksityisen kulutuksen heikkous

    8. 8

      Rikkaat rikastuivat pienituloisia vauhdikkaammin – ”Erityisesti myyntivoitot lisääntyneet”

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi syksyllä suuria tunteita nostattaneen irtisanomislain

    10. 10

      Varo väärennettyjä untuvatakkeja – ”Siellä voi olla täytteenä kokonainen silputtu ankka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

    2. 2

      Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

    3. 3

      Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

    4. 4

      Kaupan alan osakkeet syöksyvät pörsseissä – verkkokauppa kertoi katastrofaalisesta joulukaupan alusta

    5. 5

      Tulli muistuttaa: Nämä maksut saattavat yllättää eurooppalaisten verkkokauppojen asiakkaat

    6. 6

      Rikkaat rikastuivat pienituloisia vauhdikkaammin – ”Erityisesti myyntivoitot lisääntyneet”

    7. 7

      VM: Suomen talouskasvun kova vauhti hiipuu – kestävyysvaje uhkaa tulevaisuudessa

    8. 8

      Uusi lentoreitti avautuu – Turusta pääsee ensi kesänä suoraan Lontooseen

    9. 9

      Jaakko sai Pendolinon vessassa idean, joka kerää kohta amerikkalaisten haukut yhteen paikkaan

    10. 10

      Ekonomisti Suomen taloustilanteesta: Yllättävintä on yksityisen kulutuksen heikkous

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osa Veikon Koneen asiakkaista ei ole saanut tavaroitaan – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Perheenisä ihmettelee tätä näkyä tavaratalossa: Miten sama lelu voi maksaa Seinäjoella 69 euroa ja Tampereella 179 euroa?

    3. 3

      Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

    4. 4

      Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

    5. 5

      Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

    6. 6

      19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

    7. 7

      Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

    8. 8

      Kotitalouksien varallisuudessa suuria alueellisia eroja – Katso vertailu: Tällä alueella on köyhimmät kodit

    9. 9

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    10. 10

      Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

    11. Näytä lisää