Nordea: Suomi tarvitsee elintaparemontin, ei elvytystä

Julkaistu: , Päivitetty:

Suhdanne-ennuste näkee pientä kasvua, jollei yhteiskuntasopimuksen kaatuminen tuo lakkosumaa.


Pankkikonserni Nordean mukaan Suomessa on ensi vuonna mahdollisuus pieneen talouskasvuun. Ennuste on samansuuntainen kuin tänään julkistettu POP Pankin ennuste.

Nordean mukaan talous voi kasvaa, jos yhteiskuntasopimuksen kaatuminen ei johda lakkosumaan. Kuluvana vuonna Nordea odottaa Suomen bruttokansantuotteen supistuvan 0,2 prosenttia, kun aiempi, syyskuussa julkistettu ennuste oli -0,3 prosenttia. Ensi vuonna bkt kasvaa arvion mukaan puoli prosenttia ja vuonna 2017 hieman enemmän, 0,7 prosenttia.

– Suomen vientikysyntä on hieman piristymässä, sillä Venäjän talous on vakautumassa yhdessä öljyn hinnan kanssa, kehittyvä maailma piristyy kuluvasta vuodesta ja läntisen maailman elpyminen jatkuu, Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju sanoo tiedotteessa.

Vienti ei kuitenkaan kasva merkittävästi kilpailukykyongelman ja viennin väärän rakenteen vuoksi. Viennin Nordea arvioi vauhdittuvan lähivuosina runsaaseen pariin prosentin kasvuun.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Menoelvytys vain nostaisi kustannuksia

Kangasharju torppaa menoelvytyksen, joka hänen mielestään pitäisi yllä kustannusten nousua ja pysäyttäisi käynnistyneen sisäisen devalvaation.

– Euroopan sairas mies tarvitsee elintaparemontin, Kangasharju sanoo vaatien rakenneuudistuksia.

Inflaatiossa on odotettavissa nousua jo tammikuussa, ekonomisti Pasi Sorjonen arvioi.

– Emme odota öljyn halpenevan lisää, joten energian suuri inflaatiota pudottava vaikutus katoaa jo tammikuussa. Lisäksi vuoden vaihteeseen ajoittuu merkittäviä hintojen korotuksia esimerkiksi tupakkatuotteissa sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksuissa. Tammikuun inflaatio yltäneekin vähintään 0,7 prosenttiin, Sorjonen sanoo.

Tänä vuonna inflaatio jää Nordean ennusteen mukaan miinukselle 0,2 prosenttia. Ensi vuonna inflaatio nousee 0,8 prosenttiin. Vuonna 2017 kuluttajahintojen nousuvauhti on prosentin luokkaa.

– Palkat ja eläkkeet nousevat maltillisesti, mikä pitää kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen nousun hyvin vaatimattomana, varsinkin kun inflaatio vauhdittuu uudelleen, Nordea kirjoittaa katsauksessaan.

Työttömyyden Nordea ennustaa synkkenevän lähivuosina. Tämän vuoden 9,5 prosentin työttömyydestä nousua tulee ensi vuonna puoli prosenttiyksikköä. Seuraavana vuonna työttömyysaste nousee jo 10,3 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Eläketurvakeskus arvioi synkkää väestöennustetta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

    2. 2

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    3. 3

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    4. 4

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    5. 5

      Tutkijan mukaan hyvinvointivaltio jarruttaa naisia – Perheen ja uran yhdistävä Annica hämmästyi: ”Tämä on todella hyvä diili”

    6. 6

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    7. 7

      Deutsche Bank varoittaa: Yhdysvallat uhkaa vajota taantumaan jo tänä vuonna

    8. 8

      Selvitys ehdottaa opintotuen tulorajojen nostamista

    9. 9

      Asiantuntijat kertovat: Näin käy yhä vähenevien suomalaisten eläkeiälle – ”Tilanne on entistä hankalampi”

    10. 10

      Konkurssihakemus aiempaa useammin perintäkeino

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    2. 2

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    3. 3

      Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

    4. 4

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    5. 5

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    6. 6

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    7. 7

      Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

    8. 8

      Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

    9. 9

      Eläketurvakeskus arvioi synkkää väestöennustetta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

    10. 10

      Orklan ostotarjouksen hyväksynyt 98 prosenttia Kotipizzan osakkaista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    5. 5

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    9. 9

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää