Kannabisyhtiö Golden Leaf aikoo pörssiin

Kanadalaisyhtiö aikoo hyötyä huumetta koskevan lainsäädännön höllentymisestä.

23.11.2015 19:53

Yksi Pohjois-Amerikan suurimmista kannabisöljyn tuottajista Golden Leaf aikoo listautua pörssiin sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun kannabiksen tuottaja yrittää listautua.

Talouslehti Financial Timesin mukaan yhtiö aikoo listautua joko Lontoossa taikka Saksassa ensi vuoden alussa, mutta New Yorkissa tämä tapahtuisi jo aikaisemmin.

Golden Leaf on jo listautunut Kanadassa, missä kannabiksen käyttö lääketieteellisiin tarkoituksiin on laillista. Yhtiö kertoi marraskuussa kolmannen neljänneksen liikevaihtonsa yltäneen kolmeen miljoonaan dollariin, missä oli "kasvua vuodentakaisesta 900 prosenttia".

Myös Yhdysvalloissa jotkut osavaltiot ovat alkaneet höllentää kannabista koskevaa lainsäädäntöä. Alaska, Colorado, Oregon ja Washington ovat laillistaneet kannabiksen tuotannon sekä käytön.

– Lisää liberalisointia voi tapahtua, joten nyt on aika kasvattaa läsnäoloamme ulkomailla, sanoo Golden Leafin toimitusjohtaja Don Robinson.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?