Startup kyllästyi verikännyköihin

Julkaistu:

Hollantilaisyritys Fairphone aloitti kampanjoimalla elektroniikkateollisuuden käyttämiä konfliktimineraaleja vastaan, mutta päätyi sitten valmistamaan omia puhelimia.


Se tuntui tehokkaammalta tavalta vaikuttaa, Fairphonen perustaja ja toimitusjohtaja Bas van Abel kertoo Reutersin haastattelussa.

– Olemme pystyneet näyttämään, että eettisille tuotteille on valtava kysyntä, van Abel sanoo.

Puhelimia on tosin myyty vasta 60 000, mikä on aika vähän verrattuna isoihin valmistajiin. Esimerkiksi Applen iPhone 6S ja 6S Plus -puhelimia meni heti ensimmäisenä viikonloppuna 13 miljoonaa.

Puhelimissa käytetään noin 40 mineraalia. Esimerkiksi Kongossa osa kaivoksista on aseellisten ryhmittymien hallussa.

Myös Fairphone tuo tinaa ja tantaalia Kongosta, vaikka sen ei olisi pakko.

– Olisimme voineet vain mennä Australiaan ja hankkia materiaalit sieltä, missä kaivosten työskentelyolosuhteiden pitäisi olla kunnossa.

Fairphonen tavoitteena on kuitenkin tukea talouksia, jotka investointeja eniten tarvitsevat. Silloin tosin joutuu ostamaan mineraaleja kaivoksista, joiden olosuhteissa olisi kosolti parannettavaa.

Niitä pyritään kehittämään "realistisella tavalla", van Abel sanoo.

– Sanomme, ettei meidän tarvitse ratkaista kaikkea kerralla, vaan askel askeleelta. Ja otamme kuluttajan mukaan matkalle.

Fairphone yrittääkin olla avoin ja läpinäkyvä. Se näkyi esimerkiksi silloin, kun kongolainen virkamies pyysi lahjuksia, jotta yritys pääsisi kuvaamaan kaivokselle.

Ensimmäiseksi Fairphone tviittasi tapauksesta – ja asiaa harkittuaan päätyi sitten maksamaan lahjukset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Olli Rehn kertoo eurokriisin synkimmistä hetkistä: Eurooppa olisi voinut ajautua jopa uuteen suursotaan

    2. 2

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    3. 3

      Kuluttaja-asiamies etsii kahden eri ”kohtuuttoman kalliin” kuluttajaluoton ottaneita – puuhaa ryhmäkannetta

    4. 4

      Stora Enso vähentää 135 työpaikkaa maailmanlaajuisesti – taustalla Oulun tehtaan muuttaminen kartonkitehtaaksi

    5. 5

      Kisa vuokra-asunnoista on muuttunut tuolileikiksi – ekonomisti: ”Tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkiin osallistuvia”

    6. 6

      PTT: Yksiöiden osuus uusista asunnoista kasvanut etenkin Tampereella, Turussa ja Oulussa

    7. 7

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    8. 8

      Olli Rehn näkee riskejä työmarkkina­syksyssä: ”Kilpailu­kyky­sopimus ja maltillinen liittokierros ovat olleet hyvin tärkeitä”

    9. 9

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    10. 10

      Lääketeknologiayhtiö Nexstim hakee lupaa kolmeen osakeantiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    2. 2

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    3. 3

      Isot pörssi­voitot yhdistettiin Trumpin puheisiin – pörssi ja asian­tuntijat kumosivat väitteet

    4. 4

      Postin työriita jumittui niin pahasti, että apua tarvitaan valta­kunnan­sovittelijalta

    5. 5

      Olli Rehn kertoo eurokriisin synkimmistä hetkistä: Eurooppa olisi voinut ajautua jopa uuteen suursotaan

    6. 6

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    7. 7

      Kuluttaja-asiamies etsii kahden eri ”kohtuuttoman kalliin” kuluttajaluoton ottaneita – puuhaa ryhmäkannetta

    8. 8

      Teollisuusneuvos Jorma Terentjeff nauttii nykyisestä elämänvaiheestaan: ”Olen löytänyt itsestäni taas pikkupojan”

    9. 9

      Kisa vuokra-asunnoista on muuttunut tuolileikiksi – ekonomisti: ”Tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkiin osallistuvia”

    10. 10

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    7. 7

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    8. 8

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää