Aung San Suu Kyin puolue voitti historialliset vaalit Myanmarissa

Julkaistu: , Päivitetty:

NLD-puolue voitti vaalit maassa, jota sotilasjuntta hallitsi vuosikymmeniä. Myanmarin talous kasvaa ja avautuu vauhdilla.


Oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin NLD-puolue on voittanut selvän enemmistön Myanmarin historiallisissa vaaleissa. Kyseessä olivat Myanmarin ensimmäiset vapaat vaalit 25 vuoteen. Vaalit pidettiin sunnuntaina, ja vaalikomissio vahvisti tuloksen tänään perjantaina.

Neljäsosa paikoista on varattu armeijalle, joten sen valta pysyy yhä merkittävänä maassa, jota sotilasjuntta hallitsi vuosina 1962–2011.

NDL:n saama paikkamäärä merkitsee, että puolue voi saada ehdokkaansa presidentiksi ensi keväänä.

Suu Kyista ei kuitenkaan voi tulla presidenttiä, sillä sotilasjuntan muokkaaman perustuslain mukaan presidentiksi valittavan lapset eivät voi olla ulkomaiden kansalaisia. Suu Kyin lapset ovat Britannian kansalaisia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Talous avautuu vauhdilla

NDL:n voitto voi vauhdittaa talouden avautumista. Miltei 49 miljoonan asukkaan Myanmar alkoi avautua maailmalle hiljalleen vuoden 2010 vaalien jälkeen.

Viime vuosina Myanmarissa on sallittu ulkomaisten osallistuminen muun muassa energiaverojen etsintään, pankkitoimintaan ja telealalle.

Ulkomaiset suorat sijoitukset kasvoivat 7,5 miljardiin euroon maaliskuussa loppuneen talousvuoden aikana. Kasvua on kertynyt yli 20-kertaisesti vuoden 2010 tasosta. Myanmarin talous on kasvanut keskimäärin seitsemän prosentin vauhtia vuodesta 2010 lähtien.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    4. 4

      Suomalaisen tislaamon toimitusjohtaja: ”Toivon, että britit tulevat järkiinsä”

    5. 5

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    6. 6

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    7. 7

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    8. 8

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    9. 9

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    10. 10

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    4. 4

      Nokia aloittaa yt-neuvottelut – aikoo vähentää 350 Suomessa

    5. 5

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    6. 6

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    7. 7

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    8. 8

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    9. 9

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    10. 10

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suosittu muoti­kauppa lopettaa yllättäen, takana huippu­tulos – omistaja Pauliina lataa nyt suorat sanat bisneksestä

    2. 2

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    3. 3

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    4. 4

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    5. 5

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    6. 6

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää