Historiallinen hetki: Suosittu asuntolainakorko rysähti miinukselle

Puolen vuoden euribor-korko laski tänään negatiiviseksi.

6.11.2015 15:48 | Päivitetty 6.11.2015 15:27

Suomessa asuntolainan viitekorkona käytetty puolen vuoden euribor-korko on laskenut tänään miinuksille ensimmäistä kertaa euroalueen historiassa.

Kuuden kuukauden euribor-korko laski tänään 0,002 prosenttia negatiiviseksi torstain 0,001 prosentista. Keskiviikkona korko kävi niin ikään ensimmäistä kertaa nollassa prosentissa.

Puolen vuoden euribor on nykyisin lyhin korko, jota suurimmat pankit tarjoavat uusien asuntolaina-asiakkaiden viitekoroksi.

Pankkien välisessä lainauksessa määräytyviä euribor-korkoja laskevat odotukset Euroopan keskuspankin EKP:n lisäelvytyksestä.

– Saksan teollisuustuotanto oli syyskuussa odotettua heikompaa. Siitä voi ennakoida, että ensi viikolla julkistettava koko euroalueen teollisuustuotanto on myös heikkoa. Se antaa EKP:lle tilaa elvyttää, sanoo Handelsbankenin ekonomisti Janne Ronkanen.

Saksan talousministeriö kertoi tänään, että maan teollisuustuotanto supistui syyskuussa 1,1 prosenttia elokuusta, kun ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin kyselyssä ennakoineet 0,5 prosentin kasvua.

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi vihjaisi kaksi viikkoa sitten lokakuun korkokokouksessa, että euroalue saattaa tarvita rahapoliittista lisäelvytystä hitaan talouskasvun takia. Siitä voidaan ilmoittaa joulukuun alun kokouksessa.

Markkinat odottavat, että kuuden kuukauden euribor laskee marraskuun loppuun mennessä -0,02 prosenttiin ja seuraavan puolen vuoden aikana -0,07 prosenttiin, kertoi Kuntarahoitus maanantaina julkaistussa katsauksessaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?