Verokiila on talouden jarru - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Verokiila on talouden jarru

Suomen talous jatkaa vuonna 2007 alkanutta rämpimistään. Pitkittyessään heikko taloustilanne mutkistuu, eivätkä kahden edellisen hallituksen puuhastelut ole tilannetta paljoakaan helpottaneet.

3.11.2015 7:02 | Päivitetty 2.11.2015 17:45

Uusin hallitus ainakin julisti aikovansa ryhtyä voimatoimiin, mutta aikeen toteutus on vielä monen mutkan takana. Kinastelu leikkaustarpeen suuruudesta ja leikkausten kokonaistaloudellisesta tarpeesta tuottaa otsikoita, mutta uhkaa jättää talouden keskeisen pulman huomiotta.

Yrittäjätaustainen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kävi lähes ensi töikseen leikkaamaan suomalaisen työn hintaa ja kohtasi, odotetusti, ammattiyhdistysväen vastustuksen. Työvoimakustannusten sanotaan edustavan vain muutamaa prosenttia lopputuotteen hinnasta, joten palkanalennusten teho menekin edistäjinä kyseenalaistettiin. Tähän on jo vastineeksi huomautettu, että raaka-aineiden, kuljetusten, energian ja kaiken muun tuotannon tukitoiminnan kustannuksista osa on palkkakustannuksia. Sen pidemmälle kysymystä ei sitten olekaan, ainakaan julkisesti, pohdittu.

3 300 euroa tienaavasta 4 400 euron kulut

Suomen talouden toiminnan, ja ennen kaikkea työllistämisen, keskeinen pulma on työn ostajan kustannusten ja työn myyjän käteen jäävän ansion ero eli niin sanottu verokiila. Työn myyjä, keskimääräinen suomalainen palkansaaja, sai eilen julkistettujen verotietojen mukaan viime vuonna bruttoansiota noin 3 300 euroa kuukaudessa. Tämä maksaa hänen työnsä ostajalle, siis työnantajalle, eläkemaksuineen ja muine sivukuluineen hieman alle 4 400 euroa.

Kunnan, valtion verojen ja työeläke- ja sairasvakuutusmaksujen jälkeen työn myyjälle jää nettoansiota hieman alle 1 900 euroa. Toisin sanoen, hänen pitäisi työskennellä noin kaksi tuntia 20 minuuttia voidakseen ostaa oman tunnin työpanoksensa. Kun otetaan lisäksi huomioon, että työn ostaja, yritys, maksaa toiminnastaan myös tilavuokria, korkoja ja veroja sekä tuottaa vielä toiminnan omistajille voittoa, täytyy työn myyjän tehdä käytännössä kolme tuntia töitä kyetäkseen ostamaan yhden työtuntinsa tuotannon.

Tämä epäsuhta toistuu kaikessa liiketoiminnassa, joten vain äärimmäisen korkean jalostusarvon lopputuote kykenee elättämään vähänkään monipolvisempaa alihankintaketjua. Juuri näiden alojen, paperin ja elektroniikan, tuotanto on supistunut Suomessa voimakkaasti vuoden 2007 jälkeen.

Korvaavia vientialoja on kehittymässä esimerkiksi telakoille, pakkausmateriaalien tuotantoon ja biotalouteen. Verokiila kuitenkin haittaa näitäkin aloja. Kansainvälisessä kilpailussa tuotanto siirtyy ja keskittyy sinne, missä toiminnan kokonaiskustannukset, mukaan luettuna kuljetukset, palkat, niiden sivukulut ja palkkaverotus, ovat yrityksen toiminnan kannalta edullisimmat.

Vientiteollisuus työllistää suoraan vain rajallisen määrän väkeä. Työllisyyteen se vaikuttaa eniten alihankintojen ja palveluiden kautta: yksi menestyvän vientiyrityksen työntekijä luo kysyntää kotiseutunsa ravintoloille, pizzakuskeille ja partureille.

Palvelualat työllistävät jo valtaosan Suomen työvoimasta, ja nimenomaan palveluissa syntyy jatkuvasti uutta kysyntää ja uusia työtilaisuuksia. Takavuosina pääkaupunkiseudun takseilla oli lähes kiinteä reitti Helsingin keskustan hotellien, Keilaniemessä sijaitsevan Nokian pääkonttorin ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välillä. Vastaavasti on jo olemassa kunnan maksamiin, terveydenhuoltoon liittyviin taksikyyteihin toimintansa keskittäviä yrittäjiä.

Tuloverotuksen progressio on kiristynyt

Kuten useimmat julkisen talouden ongelmista, verokiilakin on kasvanut vähitellen, usean eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Nimellispalkkojen nousu on kiristänyt valtion tuloverotuksen progressiota, koska veroasteikkojen inflaatiotarkistukset ovat jääneet toteutuneesta kehityksestä jälkeen.

Veronmaksajien keskusliiton tilastojen mukaan vuoden 2015 rahassa 2 200 euroa kuussa ansainnut maksoi vuonna 1991 tuloveroja 27 prosenttia ja tänä vuonna 23 prosenttia. 3 300 euroa ansaitsevan vastaavat luvut olivat 33 ja 31, 5 500 euroa ansaitsevalla 41 ja 39, sekä suurituloisiksi luokiteltujen, 8 700 kuussa ansainneiden 47 ja 45 prosenttia ansiotuloistaan. Matalimman tuloluokan tuloverotus oli siis keventynyt neljä ja korkeimman kaksi prosenttiyksikköä.

Verotuksen progressiota pidetään jostain syystä poliittisesti hyväksyttynä, vaikka sen suoraa seurausta, verosuunnittelua, paheksutaan. Talouden kansainvälistyessä verojen väistely on jatkuvasti helpompaa, ja kansallinen verotus jatkuvasti vaikeutuvaa tasapainoilua valtion rahantarpeen ja verotuksen mahdollisuuden välillä.

Klassisen sanonnan mukaan vain kiinteistöä ja köyhälistöä voi verottaa vailla pelkoa niiden pakenemisesta ulkomaille. Siksi olisi syytä alkaa pikimmiten siirtää verotuksen painopistettä arvonlisä- ja kulutusveroihin. Jos ostos verotetaan maksutapahtuman yhteydessä, on samantekevää tehdäänkö se kauppatorilla vai verkossa. Työn verotuksen, ja sivukulujen, samanaikainen keventäminen puolestaan lisää juuri ihmistyön, palveluiden kysyntää ja menekkiä.

Verotuksen kokonaisuudistus kansainvälisen palvelutalouden tarpeiden mukaiseksi on taatusti vielä vaikeampi prosessi kuin sote-uudistus, jota on ajettu kuin boakäärmettä mehupilliin. Ilman verotuksen kokonaistarpeen uudelleen arviointia, johon sote osaltaan pyrkii, ja verotuksen periaatteiden tarkistamista kestää Suomen talouden kestävän talouden oloihin vielä kauemmin.

Pitkään jatkunut taantuma, ja heikot kehitysnäkymät lisäävät jo yritysten ja etenkin nuorten työn myyjien halukkuutta hakeutua muille maille ansiomahdollisuuksien perään. Jokainen lähtijä vähentää Suomen resursseja ja tulevia mahdollisuuksia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?