Joka autoon alle euron bensaa – "Ongelmia saattaa olla luvassa"

Vanhasta bensa-autosta saa E85-käyttöisen flexifuel-auton entistä helpommin ja halvemmin, mutta Autoliitto suosittelee silti hankkimaan mieluummin alun perinkin flexifueliksi tarkoitetun ajokin.

Flexifuel-muuntosarja Volvossa.

21.10.2015 18:04 | Päivitetty 22.10.2015 13:00

Vanhan bensiiniauton muuttaminen niin sanotuksi flexifueliksi helpottuu ja halpenee, Ylen uutiset kertoi tänään.

Aiemmin muutosta ei ole voinut laillisesti tehdä ilman asiantuntijan lausuntoa juuri kyseisestä autoyksilöstä. Ylen mukaan lokakuun alusta lähtien on kuitenkin riittänyt, että muutossarjan valmistaja hankkii hyväksynnän kaikkiin vastaaviin autoihin.

Flexifuel-autoon voi tankata sekä tavallista bensaa että E85-polttoaineitta eli korkeaseosetanolia, jossa on 85 prosenttia etanolia ja 15 prosenttia bensiiniä.

Etanolia tuotetaan muiden muassa kotimaisista teollisuuden biojätteistä, ja E85:n päästöt ovat huomattavasti pienemmät kuin bensiinin. Se on myös huomattavasti bensiiniä halvempaa, tosin alhaisemman energiasisällön takia sitä myös kuluu enemmän.

Öljy- ja biopolttoainealan tuoreimmassa tilastossa E85 maksoi 0,979 euroa. 95-bensa maksoi 1,404 euroa ja diesel 1,236 euroa. Hinnat lasketaan Helsingin, Mikkelin, Oulun, Rovaniemen, Seinäjoen ja Turun hinnoista kuun 15. päivä.

Talvella voi tulla ongelmia

Autoliiton mukaan bensiinikäyttöisen auton muuttaminen flexifuel-autoksi ei ole aina täysin riskitöntä.

– Lähtökohtaisesti suosittelen hankkimaan mieluummin alun perin flexifueliksi valmistetun auton kuin muuttamaan alun perin bensiinikäyttöisen auton sellaiseksi, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen sanoo Taloussanomille.

Etanoli altistaa metallin ruosteelle ja haurastuttaa joitakin kumi- ja muovilaatuja, Vesalainen selittää. Jo tehtaalla flexifuel-käyttöön rakennetuissa autoissa polttoainejärjestelmän osat valmistetaankin korroosion kestävistä ja tiivisteet etanolin kestävistä materiaaleista.

– Mikäli bensa-auto muutetaan etanolikäyttöiseksi, näitä kaikkia osia ei välttämättä tule vaihdettua, jolloin ongelmia saattaa pitkällä aikavälillä olla luvassa.

Osalla autoilijoista on myös ollut vaikeuksia saada autonsa käyntiin talvella, jos siihen on tankattu pelkkää korkeaseosetanolia. Polttoaineenvalmistajat yrittävätkin parantaa sen kylmäominaisuuksia, ja alun perin flexifuel-käyttöön tarkoitetuissa autoissa on tehokkaat moottorilämmittimet.

Kovilla pakkasilla suositellaan usein silti tankkaamaan ainakin osittain bensiiniä, Vesalainen sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?