Eurolla ostamasi lento peruttiin, ja tässä on viranomaisen vastaus - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Eurolla ostamasi lento peruttiin, ja tässä on viranomaisen vastaus

Kuluttajaviranomainen arvioi, että kuluttajien voi olla hankalaa arvioida halpalentojen oikeaa hintatasoa. Travellink ei kerro, minkä verran lentoja myytiin virheellisen halvalla.

16.10.2015 12:15 | Päivitetty 16.10.2015 13:45

Matkatoimisto Travellink on peruuttanut huippuhalpoja lentoja vedoten lakiin ja tekniseen virheeseen.

Jotkin suomalaiset asiakkaat olivat onnistuneet hankkimaan esimerkiksi lentoliput Meksikoon vain 6,5 eurolla, Tivi kertoo. Helsingin Sanomien mukaan myös euron lentoja Tukholmaan myyty.

Travellinkin mukaan lentohinnat olivat teknisen virheen vuoksi niin alhaisia, että asiakkaiden olisi pitänyt ymmärtää, että ne eivät voi olla oikeita.

Menikö tämä nyt oikein?

– Lähtökohta on lain mukaan se, että jos hinnoitteluvirhe on niin selkeä, että kuluttajan olisi se pitänyt ymmärtää, hinta ei sido yritystä, vahvistaa kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Katri Väänänen Taloussanomille.

Hänen mukaansa nyt pitää arvioida, kuinka suuri ero ilmoitetun hinnan ja todellisen aidon hinnan välillä on. Väänäsen mukaan viranomainen ei ole vielä ehtinyt selvittää tapausta.

– Kun puhutaan halpalennoista, on tietysti vaikeampi määritellä, että missä vaiheessa kuluttajan olisi pitänyt ymmärtää, että tämä hinta ei ole se, millä yritys tahtoo niitä oikeasti myydä.

Osa kilpailu- ja kuluttajavirastoon yhteyttä ottaneista kuluttajista on huomauttanut, että lentoja voi nykyään saada joskus huomattavankin halvalla, Väänänen kertoo. Perjantaina alkuiltapäivästä kuluttajaviranomaisiin oli ottanut yhteyttä 24 lennot ostanutta ihmistä.

Peruutukseen tyytymättömät asiakkaat voivat viedä tapauksen kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi. Lautakunta kuulee molempia osapuolia ja antaa sitten suosituksensa asian hoitamisesta.

Travellink arvioi lehdistötiedotteessaan, että kuluttajariitalautakunnan ratkaisukäytäntö tukee yhtiön päätöstä perua lennot.

Travellink ei kommentoi myytyjen lentojen määrää

Travellinkin Suomen maajohtaja Anne-Marjut Väänänen ei kommentoi, kuinka paljon lentoja myytiin virheellisen halvalla hinnalla. Hänen mukaansa yhtiön lehdistötiedotteessa on kaikki, mitä yhtiö voi asiasta kertoa.

– On erittäin valitettavaa, että tällainen tekninen virhe on päässyt tapahtumaan. Tämä on nyt tilanne, ja me korjaamme tätä ja otamme yhteyttä asiakkaisiin, Väänänen sanoo Taloussanomille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?