Microsoft täräyttää viideltä: Tätä on odotettavissa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Microsoft täräyttää viideltä: Tätä on odotettavissa

Luvassa on puhelimia, tabletti tai kaksi sekä älyranneke. Microsoft voi säästellä kuitenkin ässiäkin hihassaan iltaa varten.

6.10.2015 8:39 | Päivitetty 6.10.2015 8:52

Microsoft järjestää tiistai-iltana viideltä Suomen aikaa New Yorkissa tilaisuuden, jossa yhtiö esittelee uusia Windows 10 -laitteita.

Varmaa tietoja julkaistavista laitteista ei vielä ole, mutta Microsoft on kertonut aiemmin satsaavansa Lumia-puhelimissa lippulaivamalleihin sekä edullisiin puhelimiin.

Suhteellisen varmoja veikkauksia ovat Nokian alkutaipaleelta tutuilla Talkman- ja Cityman-koodinimillä varustetut lippulaivat, jotka lienevät lopullisilta nimiltään Lumia 950 ja Lumia 950 XL.

The Vergen mukaan XL-malli olisi varustettu 5,7-tuumaisella näytöllä ja Snapdragon 810 -piirisarjalla. 950-mallissa puolestaan on 5,2-tuumainen näyttö sekä Snapdragon 808 -piirisaarja. Molemmissa on 20 megapikselin pääkamera, 3 gigatavun työmuisti, 32 gigatavun massamuisti sekä c-tyypin usb-portti.

XL-mallilta odotetaan myös tukea Surface-kynälle. Microsoft suunnittelee puhelimelle ilmeisen tietokonemaisia käyttötarkoituksia, sillä Microsoft näytti demossaan Espoossa viime viikolla Windows 10 Mobilen esiversiota käyttävien puhelimien olevan hiirellä ohjattavissa. (Kyllä, puhelimen näytöllä liikkui hiirikursori.)

Vergen mukaan puhelinuutuuksien jännittävin ominaisuus on Microsoft Hello -sisäänkirjautuminen, joka perustuu käyttäjän kasvontunnistukseen puhelimen etukameralla.

Digitoday todisti viime viikolla myös Microsoftin ja Intelin yhdessä tietokoneella tekemää Hello-sisäänkirjautumisdemoa, joka epäonnistui. Tästä ei tosin voi vetää johtopäätöksiä kovinkaan pitkälle.

Joidenkin ennakkotietojen mukaan tapahtumassa julkistettaisiin myös Lumia 550. Tätä voi tosin pitää edellisiä epätodennäköisempänä.

Tapahtumassa odotetaan myös Surface Pro 4:n julkistusta. Vergen mukaan edeltäjiään kevyemmältä tabletti-pc-hybridissä voi olla 4k- tai jopa 5k-tason näyttö. On myös mahdollista, että yhtiö yllättää 14-tuumaisella näytöllä varustetulla perus-Surfacella.

Microsoft jäi älyrannekkeiden ensimmäisestä lähdöstä pois, eikä myöhemmin julkaistu Microsoft Band -älyranneke koskaan tullut Eurooppaan asti. Yhtiön uskotaan julkistavan Band 2 -rannekkeen, joka olisi edeltäjäänsä virtaviivaisempi ja varustettu kaarevalla näytöllä.

On mahdollista, että Microsoft julkaisee muutakin. Yhtiö pääsi taannoin yllättämään HoloLens-julkistuksellaan täysin, joten tämä ei ole mahdotonta tälläkään kertaa. Vastaavanlaiset yllätykset eivät ole Applelta hetkeen onnistuneet.

Digitoday on paikalla tapahtumassa ja raportoi julkistuksista. Kerromme myös uusien laitteiden ensituntumat tuoreeltaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?