PTT: Suomen vienti on alkanut vetää

Julkaistu:

Euromaiden elpyminen alkaa vauhdittaa pikku hiljaa myös Suomen taloutta, arvioi tutkimuslaitos.


Pellervon taloustutkimus (PTT) on laskenut Suomen talouden kuluvan ja ensi vuoden kasvuennustettaan.

PTT:n mukaan mukaan vienti on alkanut vetää, mutta kotimainen kysyntä on vaimeaa ja työttömyys paisuu.

Ennusteen mukaan Suomen bkt kasvaa tänä vuonna 0,2 prosenttia. Ensi vuonna kasvu kiihtyy 1,1 prosenttiin. Maaliskuussa julkistetussa ennusteessa PTT arvioi kansantalouden kasvavan tänä vuonna 0,4 prosenttia ja ensi vuonna 1,4 prosenttia.

Työttömyysasteen ennakoidaan yltävän tänä vuonna 9,7 prosenttiin ja ensi vuonna 10,2 prosenttiin.

Inflaatio painuu tänä vuonna 0,2 prosenttia miinukselle, mutta vauhdittuu ensi vuonna 0,8 prosenttiin.

Euroopassa piristymistä

Euroalueella talouskasvu on PTT:n mukaan pääsemässä liikkeelle, mikä heijastuu euromaiden työmarkkinoilla. Myös Suomen vienti on elpymässä ja kilpailukykyongelmat lievenemässä.

Hallitus on tehnyt ensi vuodelle tuntuvia menoleikkauksia. Lisäksi työn verotus kevenee hiukan ja valmisteverot kiristyvät.

Näillä toimilla valtiontalouden alijäämä supistuu. Kilpailukyvyn parannustoimet ja julkisen talouden sopeuttaminen painavat toisaalta kotimaista kysyntää.





Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    2. 2

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    3. 3

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    4. 4

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    5. 5

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    7. 7

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    8. 8

      Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    2. 2

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    3. 3

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    4. 4

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    5. 5

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    7. 7

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    8. 8

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    10. 10

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    11. Näytä lisää