MTV: Kuntatyönantajat pitävät toimialakohtaisia toimenpiteitä välttämättöminä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

MTV: Kuntatyönantajat pitävät toimialakohtaisia toimenpiteitä välttämättöminä

Esimerkiksi lomarahojen leikkaamisen kustannusvaikutukset vaihtelevat Kuntatyönantajien työmarkkinajohtajan Markku Jalosen mukaan toimialoittain.

27.9.2015 17:07 | Päivitetty 27.9.2015 17:09

Kuntatyönantajien työmarkkinajohtajan Markku Jalonen pitää toimialakohtaista vaihtelua on välttämättömänä mahdollisessa työmarkkinajärjestöjen yhteisessä ehdotuksessa työn kustannusten leikkaamiseksi.

Jalosen mukaan toimialojen erilaiset työaikajärjestelmät tekevät alakohtaiset toimenpiteet pakollisiksi. Esimerkiksi lomarahojen leikkaamisen kustannusvaikutukset vaihtelevat toimialoittain.

– Myös kustannuslaskenta eroaa eri sopimussektoreilla, sen takia se on välttämätöntä, Jalonen sanoi MTV Uutisille.

Sen sijaan esimerkiksi arkipyhien siirtämisestä viikonlopuille voitaisiin Jalosen mukaan sopia keskusjärjestötasolla.  

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies ehdotti eilen alakohtaisia toimenpiteitä työn kustannusten laskemiseksi. Jalosen mukaan Kuntatyönantajat on jo aikaisemmin jättänyt oman ehdotuksensa asiasta.

Työmarkkinajärjestöt kokoontuvat huomenna neuvottelemaan mahdollisesta yhteisestä ehdotuksesta. 

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?