Ekonomisti Heikki Oksanen esittää euroalueelle automaattista tulonsiirtomallia - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tulonsiirrot tulossa euroalueelle – ekonomistilla ehdotus

Julkaistu: 24.9.2015 10:10

Euron säilyminen saattaa vaatia tulonsiirtojärjestelmää, ja suomalaisekonomistilla on ehdotus. Mutta mitä sanoo virallinen Suomi?

Pakolaiskriisin viedessä huomion Euroopan talous- ja rahaliiton (Emu) kehittäminen jatkuu. Virallisen työn lisäksi liikkeellä ovat yksityisajattelijat, kuten taloustieteilijä ja entinen EU-virkamies Heikki Oksanen.

Ekonomistiverkosto CESifon sivuilla julkaistussa artikkelissaan Oksanen esittää euroalueelle tulonsiirtomekanismia, joka ei synnyttäisi pysyviä tulonsiirtoja.

Tavoitteena on pelastaa euro keinolla, joka olisi poliittisesti mahdollinen. Talouskurisäännöt eivät riitä, jos jäsenmaat joutuvat vaikeuksiin. Tällöin tarvitaan talouden suhdanteita tasaavia tulonsiirtoja.

Suomi-näkökulmaa lokakuussa

Oksanen osallistuu artikkelillaan yleiseurooppalaiseen keskusteluun. Suomi-näkökulmaa euroalueen integraatiosta on luvassa lokakuun alussa, jolloin on määrä julkistaa valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) asettaman Emu-työryhmän raportti.

Perjantaina työnsä päättänyt asiantuntijaryhmä ottaa kantaa muun muassa kesällä julkistettuun viiden puheenjohtajan raporttiin. Puheenjohtajat haluavat saada talous- ja rahaliiton valmiiksi ja sen vuoksi esittävät esimerkiksi yhteistä talletussuojamekanismia, joka aiheuttaa Suomessa ihottumaa.

Suomen hallitus onkin linjannut, että "Emua ei tule kehittää sellaisen talouskoordinaation syventämisen kautta, joka johtaisi yhteisvastuun laajentamiseen". Hallitusohjelma vaikuttaa olevan ristiriidassa EU-puheenjohtajien raportin kanssa.

Ei yhteisvastuuta, mutta lisää integraatiota?

Stubbin asettama työryhmä antaa arvionsa puheenjohtajien ehdotusten yhdenmukaisuudesta Suomen hallitusohjelmaan ja aiempiin linjauksiin euroalueen kehittämisestä. Yhteisvastuu ei saisi kasvaa, joten miten Emu-työryhmä suhtautuu puheenjohtajien esittämään elvytysrahastoon tai -budjettiin?

Puheenjohtajilla ei ollut täsmällistä näkemystä talouden suhdanteita tasaavasta rahastosta, mutta pysyviin tulonsiirtoihin se ei saisi johtaa. Kysymykseen voisi tulla esimerkiksi Heikki Oksasen esittelemä tulonsiirtomalli.

Oksasen mukaan euroalueella ei ole tällä hetkellä järjestelmää, joka tasaisi epäsymmetristen talousshokkien vaikutuksia. Myöskään yksityinen sektori ei siihen kykene. Tämän vuoksi tarvitaan tulonsiirtomallia, jonka perustana olisivat kansalliset budjetit.

Automaattinen tulonsiirtojärjestelmä?

Smoothing Asymmetric Shocks vs. Redistribution in the Euro Area -artikkelissa esitelty malli ei ole uusi, mutta Oksanen on pyrkinyt kehittelemään ideaa toteuttamiskelpoiseksi.

Mallissa euromaat maksavat tai saavat yhteisestä sammiosta rahaa riippuen niiden taloussuhdanteesta. Suhdannetta voitaisiin mitata esimerkiksi poikkeamalla potentiaalisesta kokonaistuotannosta.

Jotta tulonsiirroista ei tulisi pysyviä, rahat pitäisi maksaa myös takaisin. Oksanen esittää kahta seitsemän vuoden jaksoa, joiden aikana kaikkien euromaiden rahoitusasema suhteessa tulonsiirtojärjestelmään olisi tasapainossa.

Koska järjestelmä olisi automaattinen, siitä ei Oksasen mukaan tulisi suuria hallinnointikustannuksia eikä se aiheuttaisi moraalikadon ongelmaa.

Mitä sanoo virallinen Suomi?

Oksasen malliin liittyy monia ongelmia, suurimpana kenties se, mitä käy tilanteessa, jossa jokin jäsenmaa ei pysty tai halua maksaa takaisin saamiaan tulonsiirtoja?

Samalla tulonsiirtomalli on yritys ratkaista euroalueen keskeistä valuvikaa eli sitä, miten eritahtiset talousalueet voivat toimia yhden valuutan alla.

Keskustelu tulonsiirtomekanismeista käynnistyi uudelleen finanssikriisin jälkeen, mutta itse asia on vanha. Suurta EU-budjettia taloussuhdanteiden lievittämiseksi ja tuloerojen tasaamiseksi esitettiin jo vuoden 1977 MacDougall-raportissa.

Näkemys siitä, että euro pärjäisi ilman vastaavaa mekanismia, vahvistui kuitenkin talous- ja rahaliiton edetessä. Lopulta euroalue perustettiin ilman taloussuhdanteiden vaikutusta tasaavaa mekanismia.

Tällä hetkellä vastustus tulonsiirtoja kohtaan on suurta, mutta mikäli euroalue halutaan säilyttää, tarve tulonsiirroille kasvaa. Yksinajattelijoista huomio kääntyykin virallisiin raportteihin, kuten pian julkaistavaan Stubbin työryhmän Emu-näkemyksiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?