Nyt se alkoi: bensan hinta kääntyi laskuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Raakaöljyn hinta on pitkään liikkunut alamaissa, mutta autoilijat ovat kummastelleet bensiinin ja dieselin korkeita litrahintoja. Joko raakaöljyn halpa hinta näkyisi bensapumpulla?


Nyt öljyn hinta-ale näyttää alkaneen valua bensapumpuille, sillä Suomen Rahatiedon keräämien tietojen mukaan bensiinin ja dieselin hinta on heinäkuusta alkaen ollut laskussa.

Suomessa 95E-bensiinin litrahinta oli kuun puolivälissä keskimäärin 1,458 euroa. Halvempaa ysivitonen oli viimeksi alkuvuodesta. Tammikuussa oltiin 1,367 eurossa ja helmikuussa 1,380 eurossa litralta.

Huoltamoketju St1:n myyntijohtaja Mikko Reinekari vahvistaa raakaöljyn halpenemisen näkyvän vähittäishinnoissa.

– Ilman muuta halpa raakaöljy näkyy osaltaan lopputuotteen hinnassa, Reinekari sanoo Taloussanomille.

Öljyn hinta on kuitenkin vain yksi polttonesteiden hintoihin vaikuttava tekijä. Muita hintaelementtejä ovat muun muassa valuuttakurssit, lopputuotteiden maailmanmarkkina sekä paikallinen markkinatilanne ja varsinkin Suomessa verotus.

Reinekarin mukaan Suomessa maailmanmarkkinahintojen muutokset tulevat varastokierron tahdissa nopeasti pumpuille, sillä kilpailutilanne on kova.

Analyytikot ja markkinatutkijat ovat ennustaneet raakaöljyn hinnan pysyvän alhaisena myös jatkossa, mikä tietäisi myös polttonesteiden hintojen jatkavan aiempaa alempina.

Suomen hinta on edelleen Euroopan kärkeä, mutta Suomeakin kalliimpia ovat Tanska, Italia, Britannia ja Hollanti. Halvin EU-maa oli Viro, missä hinta jäi 1,078 euroon. Koko EU:n keskiarvo oli 1,369 euroa litralta.

Dieselin litrahinta oli EU:ssa keskimäärin 1,192 euroa ja Suomessa 1,254 euroa. Suomea kalliimpia olivat Malta, Ruotsi, Italia ja Britannia.

Hintoja päivittäin seuraavan Polttoaine.net-sivuston mukaan halvinta bensaa sai Suomessa eilen kauppakeskus Tuulosen Nesteeltä Hämeenlinnasta, missä 95E maksoi 1,280 euroa litralta. Kalleinta bensa oli Enontekiöllä Hetan St1:llä, missä litrahinta oli 1,659 euroa.

Pääkaupunkiseudulla 95E:n viime päivien keskihinta oli 1,429 euroa, Tampereen seudulla 1,423 euroa, Turussa 1,421 euroa ja Oulussa 1,433 euroa.

Halvinta dieseliä alle eurolla litra
Dieselin hinta Euroopassa syyskuussa 2015 (14.9.2015)

maaDI verollinenverot, maksutDI veroton
Luxemburg0,9970,480,517
Latvia1,0030,520,487
Viro1,0250,560,461
Liettua1,0280,510,519
Puola1,0280,540,489
Slovakia1,0740,590,489
Itävalta1,0820,590,492
Espanja1,0850,560,529
Bulgaria1,0980,510,585
Ranska1,1150,670,448
Tsekki1,1160,600,519
Slovenia1,1210,680,443
Unkari1,1280,600,532
Kreikka1,1370,550,585
Belgia1,1380,630,511
Saksa1,1450,650,492
Kroatia1,1560,640,519
Portugal1,1650,620,545
Romania1,1650,660,510
Kypros1,1830,650,534
EU 281,1920,700,495
Hollanti1,2010,700,503
Irlanti1,2290,730,500
Tanska1,2430,670,575
Suomi1,2540,740,513
Malta1,2600,640,625
Ruotsi1,3530,790,563
Italia1,3700,870,505
Iso-Britannia1,4991,040,459
Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot EU Energy


Suomessa viidenneksi kallein bensa
Polttoaineen hinta Euroopassa syyskuussa 2015 (14.9.2015)

maa95 E verollinenverot, maksut95 E veroton
Viro1,0780,600,476
Puola1,0940,600,493
Bulgaria1,0980,550,552
Latvia1,1030,610,492
Unkari1,1180,630,492
Luxemburg1,1410,630,513
Liettua1,1480,630,514
Tsekki1,1670,680,491
Romania1,1690,690,482
Itävalta1,1730,690,484
Espanja1,1950,670,526
Kypros1,2110,680,528
Slovenia1,2320,780,449
Kroatia1,2380,760,479
Slovakia1,2610,780,481
Ranska1,3100,850,462
Belgia1,3470,850,498
Malta1,3500,730,625
Saksa1,3660,870,493
EUR 281,3690,880,492
Irlanti1,3690,860,505
Ruotsi1,3940,880,512
Portugali1,4060,880,526
Kreikka1,4450,950,495
Suomi1,4580,940,523
Tanska1,4730,910,566
Italia1,5021,000,503
Iso-Britannia1,5081,040,467
Hollanti1,5191,040,481
Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot EU Energy


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    2. 2

      Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

    3. 3

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    4. 4

      Oiva Toikan luovuudesta kumpusi kannattava bisnes – firma on takonut reipasta voittoa

    5. 5

      Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

    6. 6

      Stockmann: tulosvaroitus!

    7. 7

      Rakennusteollisuus: Asuntoja rakennetaan tuhansia vähemmän kuin viime vuonna

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

    9. 9

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    10. 10

      Vanhus osti kallista kotihoitoa ja jätti perilliset nuolemaan näppejään – lukijat: ”Ahneet sukulaiset tienatkoon itse omat rahansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    3. 3

      Stockmann: tulosvaroitus!

    4. 4

      Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

    5. 5

      Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

    6. 6

      Miljoonaomaisuuden menettänyt Jaakko Rytsölä myy nyt talouskasvatusta lapsille

    7. 7

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    8. 8

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    9. 9

      Raakaöljyn hinta ponnasi vuoden huippuun – Syynä Iranin pakotteiden tiukennus

    10. 10

      Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    3. 3

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    4. 4

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    5. 5

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    6. 6

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    7. 7

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    8. 8

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    9. 9

      Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

    10. 10

      Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

    11. Näytä lisää