Pakolaiset tulevat, kämpät kallistuvat – näinkö käy?

Julkaistu:

Pakolaiset mullistavat Suomen asuntomarkkinat, arvioi Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus. Asuntoasioista vastaava ministeri toppuuttelee ja toinen asiantuntija toivoo, että uudet tulijat lisäisivät rakentamisen ketteryyttä.


Suomeen saapuu tänä vuonna kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Vielä ei tiedetä, moniko jää. Asiantuntijat uskovat kuitenkin, että uudet tulijat voivat vaikuttaa pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoiden kehitykseen tulevina vuosina.

Keskustelun avasi asuntolainapankki Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus, joka peräänkuulutti bloginsa kirjoituksessa asuntotarjonnan lisäämistä. Hänen mukaansa uudet tulijat siirtyvät ensivaiheen jälkeen suuriin kaupunkeihin ja tuovat lisäpainetta kasvukeskusten asuntomarkkinoille. Kysyntä kasvattaa hintoja.

Brotheruksen mielestä maahanmuuton lisäys voi tehdä hyvää Suomen ikääntyvälle taloudelle – jos asiat hoidetaan hyvin.

– Me näemme jo nyt, että varsinkin pääkaupunkiseudulla ja muissakin kasvukeskuksissa asumisen hintojen nousu ja korkea taso rajoittaa talouskasvua. Tämä haaste tekee sen entistä ajankohtaisemmaksi, Brotherus sanoo Taloussanomille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hän korostaa, että vielä ei tiedetä, moniko jää Suomeen. Brotherus pitää kuitenkin mahdollisena, että maahanmuuttajien vaikutus voi näkyä pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla jo ensi vuonna. Hänen mukaansa lisääntyvä vuokra-asuntojen kysyntä voi vaikuttaa dominona, asuntomarkkinoiden ketjun kautta, koko markkinaan.

Ministeri: Ei syytä panikointiin

Asuntoasioista vastaavan ministerin Kimmo Tiilikaisen (kesk.) mukaan tilanteessa ei ole syytä "panikoida". Suomessa on tuhansia tyhjiä vuokra-asuntoja parissakymmenessä suurimmassa kunnassa, ja näitä pitää nyt hyödyntää, ministeri sanoo.

Tiilikainen mukaan hallitus aikoo lisätä asuntotuotantoa hallitusohjelman mukaisesti, minkä lisäksi valtio ja suurimmat kaupungit etsivät keinoja kohtuuhintaisen asuntotuotannon kasvattamiseen. Töitä siis tehdään muutenkin. Mitä pakolaisiin tulee, aika näyttää, missä asumisen tarvetta jatkossa on, ministeri sanoo.

Mutta uskotteko, että tämä voi lisätä paineita ja vaikkapa hintatasoa Helsingissä?

– Pitää pyrkiä siihen, että näin ei käy. Helsingin seudulla asumisen hinta on muutenkin monelle tavalliselle palkansaajalle kohtuuttoman korkea, Tiilikainen sanoo. Painetta ei pitäisi lisätä, ja tästä syystä onkin katsottava muualla olevaa tyhjää asuntokantaa, hän lisää.

Työ ei välttämättä ole siellä, missä asuntoja on tyhjillään. Miten näette tämän?

– Joka tapauksessa on tavattoman tärkeää, että kotouttaminen hoidetaan kunnolla. Sitä asiantuntemusta riittää usealla päin maata, Tiilikainen sanoo. Hän lisää, että työn jakautuminen on suurempi kysymys, ja Suomessa olisi ylipäätään hyvä olla jatkossakin useita kasvukeskuksia.

Toimistoista asuintaloja?

Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Tommi Rytkönen pitää epätodennäköisenä, että maahanmuuttajat "mullistaisivat" asuntomarkkinoita. Mutta vaikuttaa he voivat, aiemmin Kiinteistömaailma-ketjun toimitusjohtajana työskennellyt Rytkönen arvioi.

Pidemmän päälle maahanmuuttajat lisäävät kysyntää ja paineita siellä, missä pulaa tarjonnasta on muutenkin: pääkaupunkiseudun vuokramarkkinoilla, Rytkönen pohtii. Tämä voi tarkoittaa myös lisää kysyntää uudisrakentamiselle. Omistusasuntojen markkinoihin Rytkönen ei usko vaikutusten yltävän ainakaan lähivuosina.

Hän on Juhana Brotheruksen kanssa samaa mieltä siitä, että maahanmuuttajat voivat tuoda positiivisen ruiskeen suomalaiseen yhteiskuntaan – mikäli kotouttaminen onnistuu.

Lisäksi hän toivoo, että lyhyemmällä tähtäimellä maahanmuuttajat voivat luoda paineita kehittää asuntorakentamisen toimintatapoja. Voisiko esimerkiksi vanhoja toimistotaloja muuttaa asuintaloiksi nopeammin ja siten käyttää jo olemassa olevaa rakennuskantaa tehokkaammin, hän pohtii.

– Täällä on aika paljon toimistotilaa tyhjänä. Ainakin muutamat niitä omistavat ovat tuskailleet, että prosessit ovat hitaita, hän sanoo muutosprosessista.

– Voi olla, että tästä syntyy yhteiskuntaan ylipäätään uutta dynamiikkaa, Rytkönen sanoo.

OP-Keskuksen kiinteistövälitysjohtaja Kenneth Sandberg suhtautuu vaikutuksiin empivämmin.

– Tuskinpa tämä kysymys räjähtää käsiin. Eiköhän tässä ole muita ongelmia ennen asuttamista, Sandberg sanoo. Hän myöntelee, että maahanmuuttajat voivat lisätä asuntomarkkinoiden paineita ja vuokra-asuntoja voidaan tarvita lisää.

– Mutta en usko, että tämä kysymys vaikuttaa välittömästi Helsingin hintatasoon, Sandberg sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    4. 4

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    5. 5

      Lintilä uskoo Altian kiinnostavan sijoittajia – ”Pohjanmaalla nousee aika kova kossuosakeliike”

    6. 6

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    7. 7

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    7. 7

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    8. 8

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    9. 9

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    10. 10

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    10. 10

      Sadat kodit vasaran alla ympäri Suomea – Oulussa pariskunta ei lyhennysvapaan jälkeen kyennyt lyhentämään lainaansa

    11. Näytä lisää