Suomalaispiraateille jo sata kirjettä viikossa – seuraavaksi oikeudenkäyntien aalto

Julkaistu:

Tuhannet piratismista epäillyt suomalaiset ovat saaneet tänä vuonna asianajotoimistolta satojen eurojen maksuvaatimuksia, ja lisää on luvassa. Seuraavaksi alkavat oikeudenkäynnit.


Tekijänoikeuksien valvojat ovat tänä vuonna tehostaneet selvästi toimintaansa. Ne ovat tänä vuonna vaatineet nettipiratismista epäiltyjen henkilötietoja operaattoreilta selvästi viime vuotta enemmän.

– Oikeudenomistajat haluavat yhä tiukemmin valvoa laitonta jakamista, selittää lakimies Joni Hatanmaa asianajotoimisto Hedman Partnersista.

– Luvalliset verkkopalvelut ovat nykyään sillä tasolla, ettei piratismille ole oikein muuta perustetta kuin hinta, jonka kanssa ei voi oikein kilpailla. Vaihtoehtona on nostaa piratismin hintaa.

Pitkään laittomia tiedostonjakajia jahtasi Suomessa pääasiassa Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry. Viime vuonna myös lakitoimisto Hedman Partners alkoi lähettää nettipiratismista epäillyille kirjeitä, joissa kerrotaan toiminnan olevan lainvastaista, ja vaaditaan maksamaan 600–3000 euron korvausmaksua laittomasta sisällönjakelusta vertaisverkoissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tänä vuonna tekijänoikeuksien valvontaan on perustettu myös uusi yritys, aikuisviihteen tekijänoikeuksien valvontaan keskittynyt Tekijänoikeus Adultia Oy. Se on toiminut samaan tapaan kuin Hedman Partners.

Jos maksua ei suoriteta määräpäivään mennessä, vastaanottajaa uhataan oikeudenkäynnillä.

Tekijänoikeuden valvonnan tiukentuminen on näkynyt markkinaoikeudessa, jossa on tänä vuonna käsitelty huomattavasti viime vuotta enemmän tekijänoikeuden valvojien hakemuksia. Tekijänoikeuksien valvojat saavat vertaisverkkojen teknisessä valvonnassa tietää laittoman sisällön jakajasta vain tietokoneen ip-osoitteen. Tämän takia valvojien on Suomessa haettava markkinaoikeudelta päätös, joka velvoittaa operaattorin luovuttamaan heille ip-osoitteen käyttäjän yhteystiedot.

Tekijänoikeuksien valvojat ovat tänä vuonna elokuun loppuun mennessä tehneet markkinaoikeudelle jo 105 tällaista tietopyyntöhakemusta, kun koko viime vuonna hakemuksia oli yhteensä 73.

Vaadittujen henkilötietojen määrä on markkinaoikeuden hakemuksiin verrattuna moninkertainen, sillä yhdessä tietopyynnössä listataan yleensä kymmeniä ellei satoja eri valvojien haaviin jääneitä ip-osoitteita, eli myös kymmeniä tai satoja laittomien tiedostojen jakajia.

Seuraava vaihe: oikeudenkäynnit

Hedman Partners pääsi tekijänoikeusvalvonnan alkuun viime vuonna, kun se sai asiakkaikseen aikuisviihteen yrityksiä, jotka ovat myöhemmin siirtäneet valvontatoimintansa Adultialle. Alkuvuodesta Hedman Partners on kuitenkin saanut muita kansainvälisiä asiakkaita.

Hatanmaan mukaan Hedman Partners lähettää noin sata huomautuskirjettä joka viikko, ja tahtia aiotaan yhtiössä kasvattaa entisestään.

– Se on vielä entisestään kasvamaan päin. Tarkoitus on saada ihmisille tunne, että se kiinnijäämisen riski on aito, Hatanmaa kertoo.

Huomautuksissa vaadittu minimisumma on ollut 600 euroa, jos epäilty on jakanut vain yhtä elokuvaa. Summa on kasvanut jaossa olleen sisällön määrän mukaan. Hatanmaan mukaan suurin osa kirjeiden vastaanottajista on maksanut vaaditun summan.

Hatanmaan mukaan Hedman Partnersin toimialaa ovat kuitenkin pääasiassa riita-asiat.

– Ensimmäiset vaiheet oli saada riittävä määrä näitä vaatimuksia markkinaoikeudelle ja sen jälkeen huomautuskirjeitä ulos. Kolmas vaihe on viedä näitä asioita eteenpäin oikeudessa, Hatanmaa sanoo.

Hatanmaan mukaan oikeusjuttuja on valmistelussa "suuri määrä", joista osa on hyvin pitkällä.

– Tätäkin on tarkoitus kirjeiden tapaan vauhdittaa, eli lähteä liikkeelle ensin muutamista tapauksista ja sitten nostaa määrää kymmeniin, Hatanmaa sanoo.

– En vielä tiedä, nouseeko oikeudenkäyntien määrä satoihin vuodessa, mutta ei se mahdotonta ole.

Hedman Partnersin kirjeissä vaatimaa summaa ei ole pakko maksaa, sillä lakiyhtiö ei ole sakkoja määräävä viranomainen. Tällöin on riskinä, että lakitoimisto todella vie asian oikeuteen.

Koko laskun voi kiistää, jos ei ole mielestään syyllistynyt laittomaan tiedostonjakeluun. Tällöin asiaa kannattaa kuitenkin selvittää lakitoimiston kanssa.

"Luulen, että jollekin käy vielä huonosti"

Tekijänoikeusrikkomuksista syytettyjä usein puolustaneen Turre Legal -lakitoimiston lakimies Herkko Hietanen on seurannut huomautuskirjeistä käytyä verkkokeskustelua huolestuneena.

– Nettikeskusteluissa pidetään kiinnijäämisen riskiä pienenä tai ajatellaan, ettei tuomioistuin tuomitse. Se on kyllä vaarallista, luulen, että jollekin käy vielä huonosti, Hietanen sanoo.

Oikeudenkäynnin kulut ja rangaistus piratismista saattavat Hietasen mukaan nousta tuhannen euron sijaan yli kymmeneen tuhanteen euroon. Hietanen arvelee, että oikeudenomistajat saattavat tehdä jostakusta varoittavan esimerkin, sillä huomautuskirjeiden tehon toimimiseksi on tärkeää pitää pelotetta yllä.

Hatanmaan mukaan Saksassa laittomien latausten määrä on kääntynyt laskuun huomautuskirjeiden ja oikeudenkäyntien takia.

– Vertaisverkkopiratismin määrä on siellä romahtanut 2000-luvun huippuvuosista. Kun jakaminen vähenee, niin myös oikeudenkäynnit vähenevät. Ei tämä siis ole ala, josta pääsee eläköitymään, Hatanmaa sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    3. 3

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    4. 4

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    5. 5

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    6. 6

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    7. 7

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    8. 8

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    9. 9

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    3. 3

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    4. 4

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    5. 5

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    6. 6

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    10. 10

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää