Pääministeri Juha Sipilä on tarjonnut Kempeleen-taloaan turvapaikanhakijoiden käyttöön. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen luovuttaa kuukauden nettopalkkansa eli 10 000 euroa pakolaisten auttamiseksi Suomen Punaisen Ristin (SPR) kautta.
Professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta pitää eleitä hienoina. Muiden näkemykset vaihtelevat laidasta laitaan. Toreilla, verkkokeskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa Liikasta ja Sipilää on myös arvosteltu. Heitä on syytetty oman uran pönkittämisestä ja todettu, että helppohan suurista tuloista on jakaa.
– On surullista, että hyvätkin motiivit tulkitaan itsekkäiksi, Hiilamo sanoo.
Hänestä toimet kertovat, että hätää kärsivien tuska koskettaa myös korkeassa asemassa olevia ja he ovat valmiita reagoimaan muussakin kuin työroolissaan.
Se, että yhteiskunnassa korkealla olevat yksityishenkilöinä antavat rahaa ja tukeaan, ei Hiilamosta tarkoita, etteivätkö he voisi myös työssään edistää hädänalaisten asemaa. Hän uskoo, että samat päämäärät ja arvot pätevät sekä yksityiselämässä että julkisissa tehtävissä.
Julkistaminen voi edistää asiaa
Moni suomalainen on lahjoittanut rahaa keräyksiin ja useat ovat tarjonneet huoneita jopa omasta kodistaan julkistamatta tekojaan. Moni tekee paljonkin työtä kansalaisaktivistina ja järjestöissä pitämättä siitä eritystä ääntä.
Varsinkin rahaa lahjoittava Liikanen olisi toki voinut toimia hiljaisuudessakin. Hiilamon mielestä julkistus ei ole huono asia.
– Hyväntekeväisyydessä tarvitaan esimerkkejä.
Ne voivat havahduttaa muitakin. Entinen it-miljonääri Jaakko Rytsölä ilmoitti antavansa saunamökkinsä majoituskäyttöön. SAK kertoi lahjoittavansa 10 000 euroa Suomen Pakolaisavulle ja 10 000 euroa SPR:lle.
Suomessa on monenlainen hoivaaminen sysätty pitkälti yhteiskunnan tehtäväksi ja lähimmäisestä välittäminen on hiipunut. Empatian ja auttamishalun herääminen voi Hiilamon mielestä pönkittää huolenpitomoraalia laajemminkin ja havahduttaa kansalaiset näkemään muutkin apua tarvitsevat.
Viranomaistoimet eivät riitä
Verkkokeskusteluissa on mietitty, tuleeko Suomesta amerikkalaistyylinen yhteiskunta, jossa julkishallinnolle kuuluvia töitä hoidetaan hyväntekeväisyydellä.
– Pakolaiskriisi on äkillinen ja yllättävä inhimillinen katastrofi. Parhaatkaan viranomaistoimet eivät riitä, vaan tarvitaan kansalaisia, Hiilamo sanoo.
Myös SAK:sta tilanne on poikkeuksellisen vakava. Järjestö vetoaa työmarkkinajärjestöihin, ammattiliittoihin ja liittojen jäseniin, jotta ne tukisivat turvapaikanhakijoita vastaanottavia kuntia ja järjestöjä.
– Emme voi sulkea silmiämme hädältä, järjestö perustelee.
Kaikilla on sama ihmisarvo
Keskusteluissa on ihmetelty, miksi suomalaisia asunnottomia tai köyhiä ei auteta samalla lailla. Hilamosta on asiatonta rinnastaa kotimaan ongelmat ja henkensä uhalla sotaa pakenevat.
– Kyse on ihmisarvon kunnioittamisesta. Ei voida sanoa, että suomalaisilla olisi suurempi arvo kuin muilla hädänalaisilla.
Kritiikki kertoo Hiilamon mielestä kyynisyydestä ja siitä, että eletään vaikeita aikoja.
Jotkut keskustelijat ovat vaatineet, että ihmisiä pitäisi auttaa kriisialueilla ja kotimaissaan. Liikanen on samaa mieltä, mutta hänestä se ei riitä, vaan tarvitaan myös poliittisia ja muita ratkaisuja.
– Kun ihmiset pakenevat henkensä edestä, meidän pitää auttaa heitä myös pakolaisina kotimaassamme, hän Liikanen kirjoitti Facebookissa.
Kaikki vieras pelottaa
Suomalaiset ovat auttaneet katastrofien uhreja ennenkin. Pakolaiskriisi on uudenlainen, koska se tapahtuu myös Suomessa. Hiilamosta olisi reilua tunnustaa, että kaikki tuntematon ja vieras pelottaa ja herättää epäluuloja.
– Nyt testataan ennakkoluuloja. Ne voidaan kohdata ja voittaa tutustumalla.
Suomalaiset ovat aiemmin pystyneet venymään. Sodan jälkeen sijoitettiin luovutetuille alueille kotinsa jättäneet yli 400 000 karjalaista evakkoa.
– Silloinkin oli ennakkoluuloja, eikä prosessi ollut helppo. Oli silti osoitus luottamuksesta ja vastuullisuudesta, että onnistuttiin niinkin hyvin, Hiilamo sanoo.
