Aktian Rantala: Tsiprasin ero ei yllättänyt - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ekonomisti: Kreikan vaalit eivät vaaranna hätäpakettia

Kuvituskuva
Julkaistu: 20.8.2015 20:16, Päivitetty 20.8.2015 20:17

Asiantuntijan mukaan osa talousuudistuksista voi jumittua parlamenttiin ennen vaaleja.

Uutistoimisto Reutersin haastattelemien virkamieslähteiden mukaan Kreikassa järjestetään ennenaikaiset vaalit 20. syyskuuta. Pääministeri Alexis Tsiprasin odotetaan kertovan tänään vaaleista ja erostaan.

Aktian pääekonomistia Anssi Rantalaa uutinen ei yllättänyt. Hallituskoalitiolla ei ollut enää enemmistöä, ja uudistusten läpivieminen opposition tuella alkoi muodostua hankalaksi.

– Kun Syrizan sisäinen jako tuli kesän aikana selväksi, on ollut aika selvää, että uudet vaalit ja uusi hallitus tarvitaan. Kuulostaa dramaattiselta, että Tsipras eroaa, mutta se on vaan osa sitä prosessia, millä uudet vaalit järjestetään.

Rantalan mukaan jonkinlainen luottamuslauseäänestys olisi todennäköisesti ollut edessä joka tapauksessa.

– Nyt aikaista vaaliajankohtaa tukee myös se, että Pasok ja Uusi Demokratia ovat tällä hetkellä väliaikaisjohtajien käsissä.

Pasok ja Uusi demokratia ovat Kreikan puolueita. Uudella demokratialla on nykyparlamentissa 76 paikkaa ja Pasokilla 13 paikkaa 300:sta.

Rantala pitää selvänä, että Syrizan puolueen vasen laita perustaa ennen vaaleja erillisen ryhmittymän ehdolle vaaleihin omalla ohjelmallaan. Pääekonomisti ei kuitenkaan odota uusilta vaaleilta suuria muutoksia.

– Syrizan kannatus ja Tsiprasin oma kannatus ovat edelleen varsin vahvoja.

Rantalan mukaan on tärkeää, että vaalien järjestämisessä ei viivytellä. Uudet vaalit tietävät muutaman viikon epävarmuutta, ja osa uudistuksista voi nyt jumittua parlamenttiin vaalien alla. Kolmannen tukipaketin etenemistä uudet vaalit eivät kuitenkaan vaaranna.

– Mitä nopeammin saadaan uudet vaalit, sen parempi. Mielestäni on maan talouden ja hieman pidemmän aikavälin kannalta keskeistä saada kasaan toimintakykyinen ja yhtenäinen hallitus, joka on sitoutunut viemään kolmatta tukiohjelmaa ja sen vaatimia toimia eteenpäin.

Tuoreimmat osastosta