Pasok veti kannatuksensa pois Tsiprasilta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tukala tilanne: Tuki Kreikan hallitukselle hupenee

Kuvituskuva
Julkaistu: 17.8.2015 9:05

Kreikan pääministerin Alexis Tsiprasin tilanne on käymässä entistä tukalammaksi.

Kreikassa oikeistolaisen Uusi Demokratia -puolueen jälkeen myös sosialistipuolue Pasok on ilmoittanut, ettei se mahdollisessa luottamuslauseäänestyksessä anna kannatustaan hallitukselle. Näin kertoo muun muassa Handelsblatt.

Kreikkalaislehtien mukaan hallituspuolue Syriza on jo jakaantunut ja merkittävä osa sen parlamenttiedustajista ei myöskään aikoisi kannattaa luottamuslauseen antamista hallitukselle.

Tsipras ja Kreikan lainoittajat pääsivät viime viikolla sopuun kolmannesta tukipaketista, jonka ehtona Kreikan on pantava toimeen ankaria säästö- ja uudistustoimia. Syriza nousi valtaan säästötoimia vastustamalla.

Handelsblattin mukaan Pasok sunnuntaina selitti antaneensa pääministeri Alexis Tsiprasille kannatuksensa vain, jotta Kreikka ei romahtaisi. Tämä tuki ei kuitenkaan ulottuisi luottamuslauseäänestykseen.

Tuoreimmat osastosta