Valtio jatkaa Talvivaaran toimintaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Terrafame Mining ostaa Talvivaaran kaivoksen liiketoiminnan. Se on valtion kokonaan omistaman Terrafame Oy:n tytäryhtiö.


Valtion omistama Terrafame Mining ostaa Talvivaaran kaivoksen liiketoiminnan, työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa.

Talvivaara Sotkamon konkurssipesän palveluksessa olevat työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä Terrafame Miningin palvelukseen.

Järjestely on tarkoitus saattaa päätökseen elokuun puolivälissä, jonka jälkeen Terrafame Miningista tulee kaivostoiminnan harjoittaja Sotkamossa.

Terrafamea pääomitettu 209 miljoonalla eurolla kaivoksen omistus- ja rahoitusjärjestelyihin osallistumiseksi.

Valtion tavoitteena on turvata kaivoksen ympäristötilanne ja saada kaivokselle yksityistä rahoitusta ja omistusta pitkäaikaisten toimintaedellytysten luomiseksi.

– Neuvotteluja useiden merkittävien yksityisten sijoittajatahojen kanssa on käyty tiiviisti ja näitä jatketaan edelleen, elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) sanoo tiedotteessa.

Toimitusjohtaja nimetään lähiaikoina

Kaivostoiminnan ylösajosta vastaa Terrafame Miningille nimitetty hallitusammattilaisista koostuva hallitus, jota johtaa teollisuusneuvos Lauri Ratia.

Ratia toimi valtion luottomiehenä myös silloin, kun Turun telakka nostettiin Meyerin perheyhtiön omistukseen. Hän on aiemmin johtanut muun muassa VR:n ja Spondan hallituksia.

Terrafame Miningin hallituksen kaksi muuta jäsentä ovat Esa Lager ja Tuomo Mäkelä.

Lager toimii tällä hetkellä hallituksen puheenjohtajana valtion omistamassa Teollisuussijoituksessa ja asuntosijoitusyhtiö Satossa sekä hallituksen jäsenenä muun muassa Fennovoimassa ja Olvissa.

Tuomo Mäkelä on puolestaan Outokumpu Miningin toimitusjohtaja.

– Terrafame Mining Oy:n hallitus toimii ensi vaiheessa vahvana operatiivisena hallituksena, ja sen tukena hyödynnetään ulkopuolisia asiantuntijoita. Yhtiöön nimitetään lähiaikoina toimitusjohtaja, elinkeinoministeri Rehn sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Totuus unelmatalosta paljastui jo ensimmäisenä talvena ja kylmyys ajoi nuorenparin muualle – seurasi vuosien piina

    2. 2

      Psykologi: Terve suhtautuminen työhön on kulttuurissamme vaikeaa – 10 vinkkiä parempaan syksyyn

    3. 3

      Kiinan valuutta heikentyi alimmilleen 11 vuoteen – osakekurssit syöksyvät Aasian pörsseissä

    4. 4

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    5. 5

      Helsingin pörssissä loivaa laskua

    6. 6

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    7. 7

      Tästäkö pirtti Eurojackpot-voittajalle? Siilinjärven kalleimmasta asunnosta jää rahaa vielä säästöönkin

    8. 8

      Aasian pörssit luisuivat odotetusti

    9. 9

      Osakestrategi kertoo, miten Eurojackpot-voitto kannattaa sijoittaa – mahdollisuus 50 000 euron voittoihin

    10. 10

      Kommentti: Miinuskorollakin voi tienata satumaisia voittoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    2. 2

      Totuus unelmatalosta paljastui jo ensimmäisenä talvena ja kylmyys ajoi nuorenparin muualle – seurasi vuosien piina

    3. 3

      Kryptovaluutoissa kihisee – kestävätkö markkinoiden rakenteet?

    4. 4

      Psykologi: Terve suhtautuminen työhön on kulttuurissamme vaikeaa – 10 vinkkiä parempaan syksyyn

    5. 5

      Kommentti: Miinuskorollakin voi tienata satumaisia voittoja

    6. 6

      Tästäkö pirtti Eurojackpot-voittajalle? Siilinjärven kalleimmasta asunnosta jää rahaa vielä säästöönkin

    7. 7

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    8. 8

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    9. 9

      Päiväpalkka jopa yli 700 euroa verottomana – Sieniyrittäjä iloitsee: ”on tullut aika hyvin sateita”

    10. 10

      Osakestrategi kertoo, miten Eurojackpot-voitto kannattaa sijoittaa – mahdollisuus 50 000 euron voittoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    2. 2

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    3. 3

      Leipomon tuotantopäällikkö mokasi pahasti sämpylän, kokkareet yllättivät Jyrki Sukulankin – ”Palaute järkyttävän hyvää myös lihansyöjiltä”

    4. 4

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    5. 5

      Nainen vaati hyvitystä 20 vuoden avoliitosta, vaikka seurusteli välillä toisen kanssa – näin KKO asian ratkaisi

    6. 6

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    7. 7

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    8. 8

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    9. 9

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    10. 10

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    11. Näytä lisää