EK: Yhteiskuntasopimus ei riitä Suomi-Saksa -kisassa

Julkaistu:

Elinkeinoelämän keskusliitto haluaisi lisäksi pienet palkankorotukset ja tehokkaampaa toimintaa yrityksiltä.
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen mukaan yhteiskuntasopimusneuvottelujen tulos ei yksin riitä kuromaan umpeen esimerkiksi Saksan saavuttamaa 15 prosentin kilpailukykyetua.

Hallitus tavoittelee yhteiskuntasopimuksella viiden prosentin kilpailukykyhyppyä.

Häkämiehen mukaan tavoitellulla sopimuksella voitaisiin kuroa erosta yksi kolmannes. Toinen kolmannes saataisiin kasaan maltillisilla liittokohtaisilla palkkaratkaisuilla ja viimeinen kolmannes yritysten omilla toimilla, kuten digitalisaatiolla ja muulla toiminnan jatkuvalla kehittämisellä.

– Yhteiskuntasopimuksella voimme siis kuroa eroa kiinni viisi prosenttia. Olennaista neuvotteluissa onkin juuri tuo kilpailukyvyn palauttaminen, Häkämies toteaa tiedotteessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hallitus on nimittänyt aikaisemman valtakunnansovittelijan Juhani Saloniuksen selvittämään yhteiskuntasopimuksen edellytyksiä.

Työmarkkinajärjestöjen on ilmoitettava 21. elokuuta mennessä, ovatko ne valmiita lähtemään mukaan neuvotteluihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

    2. 2

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    3. 3

      ”Minulla ei ole varaa tukea suomalaista työtä, siksi tilaan ulkomailta”

    4. 4

      Air France valitsi kanadalaisen toimitusjohtajan – liitot uhkaavat lakoilla

    5. 5

      Luksushotelli St. Georgen rakentamisesta riita – rakennusyhtiö aloittaa välimiesmenettelyn

    6. 6

      Oriola saa 9 miljoonan euron korvauksen varastojärjestelmän ongelmista

    7. 7

      Yhdysvallat uhkaa Turkkia lisäpakotteilla

    8. 8

      Syrjäseudulle etsittiin lääkäriä: ainoan hakemuksen pyyntö yllätti – ”Palkkatoive 12 500 euroa, perjantait vapaaksi”

    9. 9

      Kauppiaan tuska: Vaatteet ostetaan ulkomaisista verkkokaupoista – ”Kivijalkaliikkeitä kaatuu”

    10. 10

      Pullonkerääjä joutuu maksamaan veroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    2. 2

      Kauppiaan tuska: Vaatteet ostetaan ulkomaisista verkkokaupoista – ”Kivijalkaliikkeitä kaatuu”

    3. 3

      ”Minulla ei ole varaa tukea suomalaista työtä, siksi tilaan ulkomailta”

    4. 4

      Jaakko, 36, lupasi kuukauden palkan sille, joka löytää hänelle töitä

    5. 5

      Luksushotelli St. Georgen rakentamisesta riita – rakennusyhtiö aloittaa välimiesmenettelyn

    6. 6

      Oriola saa 9 miljoonan euron korvauksen varastojärjestelmän ongelmista

    7. 7

      Yhdysvallat uhkaa Turkkia lisäpakotteilla

    8. 8

      Syrjäseudulle etsittiin lääkäriä: ainoan hakemuksen pyyntö yllätti – ”Palkkatoive 12 500 euroa, perjantait vapaaksi”

    9. 9

      Air France valitsi kanadalaisen toimitusjohtajan – liitot uhkaavat lakoilla

    10. 10

      Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ampiaiset, muurahaiset ja kuoriaiset piinaavat nyt tavallista enemmän – lämpö ajaa torakoitakin koteihin

    2. 2

      Ilmalämpöpumppu tärveli Jarmon lattian – ”Energiansäästö varmaan jo suli”

    3. 3

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    4. 4

      Syöpään kuoleva saa Roundupin valmistajalta satojen miljoonien korvaukset

    5. 5

      Mies tienasi romumetallilla 120 000 euroa pimeästi – joutuu tekemään 6 viikkoa palkatonta työtä

    6. 6

      Jaakko, 36, lupasi kuukauden palkan sille, joka löytää hänelle töitä

    7. 7

      Aktiivimallin leikkuri iski – näin moni työtön aktivoitui

    8. 8

      Suomalais-englantilainen Jody: ”En kelpaa Suomen työmarkkinoille juuri mihinkään”

    9. 9

      Poikkeuksellinen tilanne työmarkkinoilla – perinteinen kesäilmiö katosi

    10. 10

      Turkin valuuttakriisi voi syöstä maan pahan kierteeseen – asiantuntija kertoo, miten liiran romahdus voi vaikuttaa Suomeen

    11. Näytä lisää