Nyt tuli ikävä Kreikka-uutinen: IMF voi perääntyä kokonaan

Julkaistu:

IMF on varoittanut euromaita, että se ei välttämättä osallistu Kreikan uuteen lainapakettiin. IMF haluaa, että euromaat antavat Kreikalle velkahelpotuksen.
IMF:n päätös voi merkitä uusia ongelmia Kreikka-paketille. Saksa aikoo hakea maan liittopäiviltä hyväksynnän kolmannelle Kreikan lainapaketille, ja IMF:n päätöksen uskotaan hankaloittavan paketin läpimenoa. Maa on Suomen tavoin vastustanut kiivaasti leikkauksia Kreikan velkoihin.

Linjauksesta kertoo talouslehti Financial Times, joka on saanut haltuunsa IMF:n euromaille lähettämän muistion. Muistiossa IMF kertoo, että seuraavan kahden vuoden aikana Kreikan velkataakka voi nousta lähes 200 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Eurokriisin alussa maan velkataakka oli 127 prosenttia bruttokansantuotteesta.

IMF:n mukaan Kreikan velkataakka saadaan kestävälle tasolle vain laajamittaisella velkojen helpotuksella. Euromaat ovat kiivaasti vastustaneet Kreikan velkojen leikkausta. IMF:n mukaan velkahelpotus on tärkeä ehto sille, että Kreikka voi palata rahoitusmarkkinoille.

IMF toteaa muistiossa, että se tarvitsee "konkreettisen ja kattavan" ratkaisun velkaongelmaan ennen kuin IMF:n hallitus voi päättää varojen vapauttamisesta Kreikalle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

IMF:n säännöt kieltävät sitä osallistumasta maiden hätärahoituspaketteihin, jos maan velkataakka on kestämättömällä tasolla, eikä maa voi palata yksityisille velkakirjamarkkinoille myöhemmin. Aiemmin IMF on venyttänyt sääntöjään osallistuakseen rahoituspaketteihin.

Velkahelpotus oli yksi Kreikan tärkeimmistä vaatimuksista neuvotteluissa euromaiden kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    2. 2

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    3. 3

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    4. 4

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    5. 5

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    6. 6

      Fiva: Suomessakin merkkejä kurssien manipuloinnista – riski jäädä kiinni suurempi kuin Ruotsissa

    7. 7

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    8. 8

      Sähkön kulutus nousi tänä aamuna talven ennätykseen

    9. 9

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    10. 10

      Kommentti: Veikkaus valitsee hyväntekeväisyyden sijaan rahan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    2. 2

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    3. 3

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    4. 4

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    5. 5

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    6. 6

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    7. 7

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    8. 8

      MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita

    9. 9

      Kiinteistönvälittäjät: Uusista osakeasunnoista on jo ylitarjontaa

    10. 10

      Kiinteistön­välittäjät: asunto­kaupoilla näkyy tänä vuonna voimakkaasti vanheneminen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    11. Näytä lisää