Kuinka kauan kreikkalaiset kestävät? "Kun kaupasta loppuu tavara..."

Julkaistu: , Päivitetty:

Kreikan rahoituksen jatkosta neuvotellaan jälleen tänään. Suurin paine neuvotteluihin tulee nyt kreikkalaisilta itseltään.
Euromaiden johtajat kokoontuvat hetken kuluttua jälleen yhteen huippukokoukseen pohtimaan Kreikan jatkorahoituksen kohtaloa. Nyt takarajana pidetään 20. heinäkuuta, jolloin Kreikalta erääntyy 3,5 miljardin euron lainaerä Euroopan keskuspankille.

– Jos sitä ei makseta, niin on hankalaa nähdä, miten hätärahoitusta voitaisiin jatkaa missään muodossa, Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich sanoo.

Kreikkalaispankit ovat pyörineet sulkemiseensa asti Euroopan keskuspankin hyväksymällä hätärahoituksella (emergency liquidity assistance, ELA). Eilen EKP päätti, että hätärahoituksen määrää ei nosteta. Pankit ovat kattaneet hätärahoituksella tähänastisen talletuspaon, kun kreikkalaiset ovat jonottaneet pankkiautomaateille nostamaan käteistä.

Suurin paine Kreikalle tuleekin nyt kreikkalaisilta itseltään. Käteiselle on asetettu nostorajat, ja esimerkiksi osassa apteekeista lääkkeitä on päässyt loppumaan.

– Nostorajoituksia joudutaan varmaan tiukentamaan jo ihan lähipäivinä. Kauanko kreikkalaiset kestävät suljettuja pankkeja? Jos euroja ei saa maahan mistään, niin silloin pankista on pakko saada jotain muuta valuuttaa eli käytännössä rinnakkaisvaluuttaa, von Gerich sanoo.

– On vaikeaa sanoa, milloin kreikkalaiset lähtevät kaduille. Varmaan viimeistään silloin, kun kaupoista loppuu tavara tai ihmisillä tulee vaikeuksia jokapäiväisten asioiden hoitamisessa. Tämä on Kreikan taloudelle uusi ja kova isku.

Luova ratkaisu vaatii poliittista halukkuutta

Lähtökohdat tämänkään illan valtionjohtajien neuvotteluille eivät ole lupaavat. Tänään Brysselissä keskustellaan lähinnä siitä, millaiset edellytykset neuvottelujen jatkamiselle on. Aiemmin päättyneen valtiovarainministereiden kokouksen anti jäi laihaksi, eikä Kreikka tuonut pöytään uusia ehdotuksia.

Velkojamaat ovat toistuvasti todenneet, että pallo rahoituksen jatkumisesta on nyt Kreikalla. Kreikka on pyytänyt velkaleikkausta, mutta velkojien parissa ajatusta on vastustettu.

– Luovia ratkaisuja voidaan kehittää niin kauan kuin poliittista halukkuutta on. Jo pidemmän aikaa ongelma on ollut, että poliittista yksimielisyyttä ei ole. On vaikeaa nähdä, että Kreikalle hyvää hyvyyttään tarjottaisiin jotain, jotta sopimukseen päästään.

Kreikan neuvottelut ovat umpikujassa, koska velkojat eivät suostu ehtojen merkittävään muutokseen. Samaan aikaan Kreikan hallitus on luvannut kunnioittaa viime sunnuntaisen kansanäänestyksen tulosta. Von Gerich arvioi Kreikan euroeron todennäköisyydeksi 60 prosenttia.

– Voi kysyä, mikä kansanäänestyksen merkitys on, jos kansa sanoi ei ja jatkosopimuksessa on samat ehdot. Tuleeko Kreikka sellaista hyväksymään? Mahdollistahan se on, mutta ei se kovin todennäköiseltä näytä, von Gerich sanoo.

Valtaosa kreikkalaisista haluaa äänestystuloksesta huolimatta pysyä eurossa. Kreikkalaislehti Kathimerini kertoi tänään, että 18 euromaasta jo 16 antaisi Kreikan erota eurosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    2. 2

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    3. 3

      Attendon alkuvuosi on ollut ”varsin haastava”

    4. 4

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    5. 5

      Uniperin osingot avittivat Fortumia tulosyllätykseen

    6. 6

      Microsoftin tulos ylitti selvästi odotukset

    7. 7

      Hoivajättejä vaadittiin panemaan asiat kuntoon – nyt ne kertovat, mitä on tehty

    8. 8

      Esperi Care pestasi saattohoidon huipun kehittämään työnsä laatua

    9. 9

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    10. 10

      Sijoittajilla huoli Nordean osinkopolitiikasta – myös Wärtsilän osake painuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    2. 2

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    3. 3

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    4. 4

      Uniperin osingot avittivat Fortumia tulosyllätykseen

    5. 5

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    6. 6

      Microsoftin tulos ylitti selvästi odotukset

    7. 7

      Attendon alkuvuosi on ollut ”varsin haastava”

    8. 8

      EU kiistelee omasta ehdokkaasta: ”Vakaa ja pätevä ja mahdollistaa IMF:n pysymisen eurooppalaisissa käsissä”

    9. 9

      G7-maat: Teknojäteille veroja, Facebookin librasta ”vakava huoli”

    10. 10

      Tiedon tulos laskussa – liikevaihto ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    6. 6

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Tiskitabletit puoliksi ja hernekeiton herneet uusiokäyttöön – Miksi säästävää nuukailua pidetään nolona?

    10. 10

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    11. Näytä lisää