Suomalaisten passeille uusi toimittaja - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suomalaisten passeille uusi toimittaja

Suomalaisten passit valmistaa ensi vuoden syksystä alkaen Gemalto.

7.7.2015 7:57 | Päivitetty 7.7.2015 8:00

Poliisihallitus, Maahanmuuttovirasto, ulkoasiainministeriö ja Väestörekisterikeskus ovat saaneet valmiiksi kilpailutuksen passien toimittajasta. Kilpailun voitti kansainvälinen sirutoimittaja Gemalto.

Gemalton Suomessa toimiva osa Gemalto oy toimittaa tulevaisuudessa suomalaisten passit, henkilökortit, oleskelulupakortit sekä oleskelukortit. Nykyiset sopimukset päättyvät elokuussa 2016, poliisihallitus kertoi tiedotteessaan.

Gemalto toimii 44 maassa ja on muun muassa maailman suurin matkapuhelinten sim-korttien valmistaja. Yhtiö sai kielteistä julkisuutta alkuvuodesta, jolloin paljastui, että sen verkoista oli vuotanut sim-korttien salausavaimia muun muassa Yhdysvaltain NSA:lle. Ongelma koski myös Suomea.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?