Romutuskampanja vilkastuttaa autokauppaa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Rahakas kesäilmiö: Kaiva navetta-autosi esiin

Romutuskampanja on saanut autonostajat liikkeelle. Autokaupoissa heinäkuu on alkanut vilkkaana ja romutussetelejä on jo käytetty. Nyt etsitään navettojen takaa autoja, joista voi saada romutuspalkkion.

2.7.2015 15:11

Keskiviikkona alkoi romutuspalkkiokampanja, jossa yli kymmenen vuotta vanhan auton romuttaja saa 1 500 euron alennuksen ostaessaan tilalle uuden vähäpäästöisen auton.

Rinta-Joupin toimitusjohtaja Ari Rinta-Jouppi kertoo, että vaikka asia on uusi, yhtiön liikkeissä on tehty jo parisenkymmentä kauppaa romutussetelillä.

Autotalo Laakkosen ja Veljekset Laakkosen toimitusjohtaja Timo Yli-Salomäki kertoo, että heillä romutustositteita ei ole vielä käytetty, mutta väkeä on ollut jo muutaman päivän hyvin liikkeellä.

– Olen kuullut aika monta keskustelua siitä, että maaseudun pihapiireihin hylättyjä autoja etsitään romutettavaksi, hän lisää.

Myös liikenteessä edelleen olevien vanhojen autojen romuttamista suunnitellaan.

Veropäätöskin tukee kauppaa

Rinta-Jouppi pitää kokeilun alkua lupaavana ja uskoo, että kampanja osoittautuu hyväksi piristysruiskeeksi. Autokaupat vauhdittavat myyntiä myös omilla tarjouksillaan ja eduillaan.

Yli-Salomäen mukaan kesäkuussa julkistettu autoveropäätös on osaltaan vilkastuttanut kauppaa.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi juhannuksen jälkeen, että autovero alenee autoilla, joiden ominaishiilidioksidipäästö on enintään 140 grammaa kilometrillä. Päätös tulee voimaan asteittain hallituskauden aikana.

– Isoja veroalennuksia toivoneet saivat tietää, että niitä ei tule, Yli-Salomäki sanoi.

Vaihto-automyynti voi hyytyä

Heinäkuu on Rinta-Joupin mukaan yleensäkin ihan hyvä kuukausi. Silloin vaihtoautojen sekä matkailuautojen ja asuntovaunujen myynti on vilkasta.

– Uusiakin autoja myydään, mutta niiden kysyntä ei yleensä ole erityisen kova, hän lisää.

Romutuskampanja ei Rinta-Joupin mielestä ole hiljentänyt vaihtoautojen myyntiä. Päinvastoin, niitä on myyty selvästi enemmän kuin viime vuonna.

Yli-Salomäki myöntää, että kampanja voi ohjata asiakkaita ostamaan uuden autoa. Hän ei ole huolissaan sen vaikutuksesta vaihtoautojen myyntiin.

– Se ei ole ongelma. Kauppiaalle riittää, että kauppaa saadaan tehdyksi.

Notkahdus voidaan saada kurotuksi

Romutuskampanjan ja autoveron kohtalon odottelu hiljensi toukokuussa ja kesäkuun alussa autokauppoja. Uusia autoja on rekisteröity tänä vuonna vajaa neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna tähän mennessä.

– Uskomme ja toivomme, että toimet auttavat ja pääsemme ainakin viime vuoden lukuihin, Yli-Salomäki sanoo.

Rinta-Jouppi uskoo, että vuoden loppuun kestävän romutuskokeilun ansiosta loppuvuonna myydään paljon enemmän autoja kuin viime vuonna.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?