Ohjelmistoala kasvoi viidenneksen – peliala suureni kiivaimmin

Julkaistu:

Peliyhtiöiden osuus suomalaisen ohjelmistoalan kasvusta oli kaksi kolmasosaa, selviää uudesta kartoituksesta.
Ohjelmisto- ja it-palveluala kasvoi viime vuonna liki 21 prosenttia. Alan kartoituksen mukaan kasvu tuli pitkälti pienistä ja keskisuurista sekä pelialan yrityksistä. Suurimpien tietotekniikkayritysten liikevaihto laski 2,2 prosenttia.

Peliyhtiöiden osuus suomalaisen ohjelmistoalan kasvusta oli kaksi kolmasosaa. Tämänvuotisen ohjelmistoyrityskartoituksen mukaan myös muiden alan yritysten liikevaihto kasvoi seitsemän prosenttia eli hieman maailmanlaajuisten ohjelmistomarkkinoiden keskimääräistä kasvua enemmän.

Kartoituksen päätutkija Eetu Luoma Jyväskylän yliopistosta arvioi tiedotteessa, että joukko yrityksiä on onnistunut hienosti hyödyntämään digitaalisen jakelukanavan sekä it:n kuluttajaistumisen mahdollisuudet.

Monet pörssiyhtiöt sen sijaan takkuavat vielä rakennemuutoksessa. Esimerkiksi Tiedon liikevaihto laski viime vuonna 5,5 ja Affecton 7,7 prosenttia. Pörssiyhtiöistä eniten eli 28 prosenttia aleni Ixonoksen liikevaihto. Toisaalta Innofactor kasvatti liikevaihtoaan yli kolmanneksen ja SSH viidenneksen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kartoituksessa huomautetaan, että liikevaihdon supistuminen näyttää pysähtyneen. Yhtiöt pyrkivät reagoimaan rakennemuutokseen muun muassa siirtämällä projektejaan suoraan pilvipalveluihin ilman ohjelmistotuotevälivaihetta.

– Skaalautuviin tuotteisiin ja digipalveluihin panostaminen on selvityksen perusteella oikea suunta, vaikka se onkin ensin kivuliasta, sanoo Ohjelmistoyrittäjien toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Ilman tahtoayritys ei kasva

Tänään julkistetun 18:nnen ohjelmistokartoituksen toteuttivat Jyväskylän yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijat Teknologiateollisuuden, Ohjelmistoyrittäjien ja Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset Tivian kanssa.

Aalto-yliopisto keräsi tietoja myös yritysten kasvuhaluista ja niiden vaikutuksesta menestykseen. Vaikka pelkkä tahto ei takaa kasvua, kartoituksessa huomautetaan, että ilman sitä ei tapahdu mitään.

– Kasvuhalulla on tärkeä rooli ohjelmistoalan uudistumisessa, sillä vain kasvuhaluiset ja harkitusti riskiä ottavat yritykset vievät alaa eteenpäin, huomauttaa Teknologiateollisuuden johtaja Jukka Viitasaari.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sairaanhoitaja Eveliina, 40, vaihtoi kuljetusalalle – ”Siinä ei ole mitään palkitsevaa, kun ei ehdi tehdä työtään kunnolla”

    2. 2

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    3. 3

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    4. 4

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    5. 5

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: EVM-kiista on vasta lämmittelyä – vielä isompi mullistus tulossa

    7. 7

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    8. 8

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    9. 9

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    10. 10

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    11. Näytä lisää

      Kulta Katriina mainosti herkällä kuvalla – somessa puhkesi täysi myrsky

    3. 3

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    4. 4

      Ravintolabisnes vei Janin, 44, konkurssiin ja vuosikausien ulosottoon – teki juuri miljoonakaupat

    5. 5

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    6. 6

      Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

    7. 7

      Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

    10. 10

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    11. Näytä lisää