Nyt se on virallista: Näin autojen verotus alenee – katso kaikki luvut

Julkaistu: , Päivitetty:

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on tänään linjannut autoveroalennuksia ja niiden toteuttamistapoja. Autoveron määrä alenee autoilla, joiden ominaishiilidioksidipäästö on enintään 140 g/km.


Veronalennus toteutetaan neljässä samansuuruisessa vaiheessa vuosina 2016–2019.

– Hallitusohjelman mukaisesti autoveroa lasketaan hallituskauden aikana siten, että verotuottovaikutus vuoden 2019 tasolla on noin 200 miljoonaa euroa. Autoveron ympäristöohjauksen tehostamiseksi veronalennus painottuu selvästi pienipäästöisten autojen eduksi, toteaa valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) tiedotteessa.

Auton veroprosentti määräytyy yksinomaan ominaishiilidioksidipäästön perusteella ajoneuvon teknologiasta riippumatta. Autoveron määrä lasketaan veroprosentin suuruisena ajoneuvon yleisestä vähittäismyyntihinnasta.

Autolla, jonka päästö vastaa uusien autojen nykyistä keskipäästöä, eli noin 124 g/km, vero alenee suhteellisesti 13 prosenttia. Suhteellisesti voimakkaimmin kevennys kohdistuu autoihin, joiden hiilidioksidipäästö on alle 65 g/km. Näiden sähköllä ladattavien hybridiautojen vero alenee suhteellisesti enimmillään 52 prosenttia.

Myös nollapäästöisille autoille jää vähäinen vero. Autovero alenee näillä autoilla suhteellisesti 46 prosenttia nykytasosta.

Vero ei alene niillä autoilla, joiden päästöt ylittävät 140 g/km. Veroalennus ei koske moottoripyöriä, koska niiltä puuttuvat päästötiedot.

32 000 euron autossa vero laskee vuosittain 470 euroa

Veronalennus toteutetaan neljässä samansuuruisessa vaiheessa vuosien 2016–2019 alussa. Hallituksen mukaan alennuksen vaiheittaisen voimaantulon tarkoituksena on, että kuluttajat ja autoalan toimijat voivat sopeuttaa toimintansa veromuutokseen, eikä esimerkiksi merkittäviä äkillisiä varasto-arvojen alenemisia tapahtuisi.

Suhteutettuna uusien autojen hintaan tai arvonalenemiseen yksittäinen vuoden alussa voimaantuleva veronalennus jää sen verran pieneksi, ettei kuluttajilla ole hallituksen mukaan merkittävää kannustinta lykätä auton hankintaa veromuutosten johdosta.

Euromääräinen veronalennus on suurimmillaan 82 gramman päästötasolla. Esimerkiksi alun perin 32 000 euron hintaisilla autoilla vero alenee tällöin vuosittain noin 470 euroa. Samanhintaisten, mutta nykyistä keskipäästöä 124 g /km vastaavien autojen vero alenee noin 260 euroa vuosittain.

Hallitus antaa esityksen autoverolain muuttamisesta tulevana syksynä valtion ensi vuoden talousarvioesityksen yhteydessä.

Näin autovero muuttuu
Auton päästöt (CO2 g / km)Vero (%, nyt)Vero (%, 2016)Vero (%, 2017)Vero (%, 2018)Vero (%, 2019)Suhteellinen muutos 2015–2019 (%)
054,43,83,32,746
15,14,53,93,32,747
25,24,643,32,748
35,24,643,42,747
45,34,743,42,848
55,44,74,13,42,848
65,44,84,13,52,848
75,54,84,23,52,848
85,64,94,23,52,949
95,64,94,23,62,949
105,754,33,62,949
115,85,14,43,72,949
125,95,24,43,7350
135,95,24,43,7349
1465,34,53,8350
156,15,34,63,8350
166,25,44,63,93,150
176,35,54,73,93,151
186,35,54,73,93,150
196,45,64,843,251
206,55,74,943,251
216,65,84,94,13,251
226,75,854,13,351
236,85,95,14,23,351
246,85,95,14,23,351
256,965,14,33,451
2676,15,24,33,451
277,16,25,34,43,551
287,26,35,34,43,551
297,36,45,44,53,551
307,46,45,54,53,652
317,56,55,64,63,652
327,66,65,64,73,752
337,76,75,74,73,752
347,86,85,84,83,852
357,96,95,94,83,852
36875,94,93,952
378,17,1653,952
388,27,16,15452
398,37,26,25,1451
408,47,36,25,24,151
418,57,46,35,24,151
428,67,56,45,34,251
438,77,66,55,44,351
448,87,76,65,44,351
458,97,86,65,54,451
4697,96,75,64,551
479,186,85,74,550
489,286,95,74,650
499,38,175,84,750
509,48,27,15,94,750
519,68,47,264,850
529,78,57,36,14,950
539,88,67,46,2549
549,98,77,56,3549
55108,87,66,35,149
5610,297,76,55,249
5710,397,86,55,349
5810,49,17,96,65,448
5910,59,286,75,548
6010,69,38,16,85,647
6110,89,58,275,748
6210,99,68,375,847
63119,78,47,15,947
6411,29,98,67,3647
6511,3108,77,46,146
6611,410,18,87,56,246
6711,510,28,97,66,345
6811,710,49,17,76,445
6911,810,59,27,86,545
701210,79,386,645
7112,110,89,48,16,844
7212,210,99,58,26,944
7312,411,19,78,4743
7412,511,29,88,57,143
7512,611,39,98,67,342
7612,811,510,18,87,442
7712,911,610,28,97,641
7813,111,710,497,741
7913,211,910,59,27,841
8013,41210,79,3840
8113,512,210,89,58,140
8213,712,3119,68,339
8313,812,511,19,88,539
841412,711,3108,638
8514,112,811,410,18,838
8614,31311,610,38,937
8714,413,111,810,49,137
8814,613,311,910,69,336
8914,713,412,110,89,536
9014,913,612,3119,735
9115,113,812,511,29,835
9215,213,912,611,31034
9315,414,112,811,510,234
9415,514,21311,710,433
9515,714,413,211,910,632
9615,914,613,412,110,832
971614,813,512,31131
9816,21513,712,511,331
9916,415,213,912,711,530
10016,515,314,112,911,729
10116,715,514,313,111,929
10216,915,714,513,312,128
1031715,814,713,512,427
10417,216,114,913,812,627
10517,416,315,11412,926
10617,616,515,414,213,126
10717,716,615,514,413,325
10817,916,815,814,713,624
10918,1171614,913,923
11018,317,316,215,214,123
11118,417,416,415,414,422
11218,617,616,615,614,621
11318,817,816,915,914,921
114191817,116,115,220
11519,118,217,316,415,519
11619,318,417,516,615,818
11719,518,617,816,91618
11819,718,91817,216,317
11919,919,118,317,416,616
12020,119,318,517,716,916
12120,219,518,71817,215
12220,419,71918,217,514
12320,619,919,218,517,813
12420,820,119,518,818,113
1252120,419,719,118,512
12621,220,62019,418,811
12721,420,820,219,719,111
12821,52120,519,919,410
12921,721,220,720,219,79
13021,921,42120,520,18
13122,121,721,220,820,48
13222,321,921,521,120,77
13322,522,121,821,421,16
13422,722,42221,721,46
13522,922,622,32221,75
13623,122,822,622,322,14
13723,323,122,922,622,44
13823,523,323,122,922,83
13923,723,623,423,323,12
14023,823,723,623,523,51
Lähde: Valtioneuvosto


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: PAU paljasti nyt todelliset korttinsa – meneillään on Suomen kallein järjestösota

    2. 2

      Näin lakot leviävät busseihin, lentokentille ja risteilylaivoille

    3. 3

      Tällaisen sovintoesityksen PAU hylkäsi

    4. 4

      Mihin sinä sijoittaisit 500 euroa juuri nyt? Vastaa Taloussanomien kyselyyn

    5. 5

      PAU sanoi ei sovintoesitykselle – lakot jatkuvat

    6. 6

      IMF: Suomen talous ei ole tasapainossa vuonna 2023

    7. 7

      Posti ei aio perua pakettilajittelijoiden sopimusvaihdosta – Kuusiston mukaan vaihdoksella valtion omistajaohjauksen tuki

    8. 8

      Timo Salmisen talon kuluihin uppoaa 2 000 euroa vuodessa – Lintilä harkitsisi kiinteistöveron poistamista autiotaloilta

    9. 9

      Sähköliitto ilmoitti tukilakkonsa PAUlle

    10. 10

      Kylie Jenner myy enemmistön Kylie Cosmetics -yrityksestään kosmetiikkayhtiö Cotylle – kauppahinta 600 miljoonaa dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: PAU paljasti nyt todelliset korttinsa – meneillään on Suomen kallein järjestösota

    2. 2

      PAU sanoi ei sovintoesitykselle – lakot jatkuvat

    3. 3

      Näin lakot leviävät busseihin, lentokentille ja risteilylaivoille

    4. 4

      Tällaisen sovintoesityksen PAU hylkäsi

    5. 5

      Osapuolet vastasivat työriidan sovintoesitykseen – PAU hylkäsi

    6. 6

      Timo Salmisen talon kuluihin uppoaa 2 000 euroa vuodessa – Lintilä harkitsisi kiinteistöveron poistamista autiotaloilta

    7. 7

      Posti ei aio perua pakettilajittelijoiden sopimusvaihdosta – Kuusiston mukaan vaihdoksella valtion omistajaohjauksen tuki

    8. 8

      Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

    9. 9

      IMF: Suomen talous ei ole tasapainossa vuonna 2023

    10. 10

      Kylie Jenner myy enemmistön Kylie Cosmetics -yrityksestään kosmetiikkayhtiö Cotylle – kauppahinta 600 miljoonaa dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    2. 2

      Kommentti: PAU paljasti nyt todelliset korttinsa – meneillään on Suomen kallein järjestösota

    3. 3

      Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

    4. 4

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    5. 5

      Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

    6. 6

      Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

    7. 7

      Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

    8. 8

      PAU sanoi ei sovintoesitykselle – lakot jatkuvat

    9. 9

      Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

    10. 10

      Näin lakot leviävät busseihin, lentokentille ja risteilylaivoille

    11. Näytä lisää