Hallitus vahvisti Suomen eväät Kreikka-vääntöön

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen lähtökohtana on, että Kreikan sopeutusohjelma saatetaan päätökseen sovitusti.


Hallituksen EU-ministerivaliokunta vahvisti kello 11.30 alkaneessa kokouksessaan aiemman Kreikkaa koskevan linjauksensa, jonka eduskunnan suuri valiokunta käsitteli 17. kesäkuuta.

Suomi voi hyväksyä sopeutusohjelman pidennyksen, mikäli Kreikka sitoutuu ohjelmaan uskottavalla tavalla ja edellytykset viidennen väliarvion ehtojen täyttämiseksi ovat olemassa.

Hallitus hyväksyy vain jatkotoimet, jotka eivät lisää Suomen valtion kokonaisvastuita eurokriisissä. Suomi suhtautuu varauksella Kreikan lainaohjelman nykyisten ehtojen lisähelpotuksiin ja edellyttää IMF:n mukanaoloa myös jatkossa.

Kreikka tarvitsee viimeisen 7,2 miljardin euron lainaeränsä selvitäkseen erääntyvistä lainanlyhennyksistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Euromaiden valtiovarainministerit kokoontuvat kello 13.30 ylimääräiseen valtiovarainministerien kokoukseen. Illalla kello 20 alkaa EU:n epäviralliseen huippukokous.

Myös eduskunnan suuri valiokunta kokoontuu Kreikan lainaneuvottelujen vuoksi.

Suomen hallitus tarvitsee suurelta valiokunnalta mandaatin hyväksyäkseen Kreikalle mahdollisesti myönnettävän lainaerän.

Jos ratkaisu syntyy Kreikan ja sen velkojien välillä, asia tulee Suomen osalta äänestettäväksi vielä eduskunnan suureen saliin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    2. 2

      Dieselveron poistamisesta kansalaisaloitteen tehnyt Tuulikki mykistyi ideansa suosiosta: ”Tämä on aivan uskomatonta”

    3. 3

      Diesel­veron poistamisesta tehty kansalais­aloite rikkoi 50 000 alle­kirjoituksen rajan

    4. 4

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    5. 5

      Tanskassa halutaan selvittää, syyllistyikö jo Sampo Pankki laittomuuksiin Virossa

    6. 6

      Jamilla Heiskanen, 24, kokoaa laajaa sijoitussalkkua – näihin hän pistää rahansa

    7. 7

      Etla: Hallituksen toimet selittävät puolet työpaikkojen lisäyksestä – lisää uudistuksia tarvitaan

    8. 8

      Hommia tarjolla heti ilman koulutusta – muuttaisitko 517 kilometrin päähän saadaksesi töitä?

    9. 9

      Aktia: Korkojen nousu näkyy asuntolainoissa vasta ensi syksynä

    10. 10

      Mitä ihmettä? Rakentaminen käy kuumana, mutta duunareiden määrä väheni tilastossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    2. 2

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    3. 3

      Hommia tarjolla heti ilman koulutusta – muuttaisitko 517 kilometrin päähän saadaksesi töitä?

    4. 4

      Dieselveron poistamisesta kansalaisaloitteen tehnyt Tuulikki mykistyi ideansa suosiosta: ”Tämä on aivan uskomatonta”

    5. 5

      Elementti­tehtaan tuhoisa palo johtaa yt-neuvotteluihin Kangasalla – aineelliset vahingot satoja­tuhansia euroja

    6. 6

      Työntekijöitä haettiin hurjaan tahtiin viime vuonna – katso, minne uudet työpaikat syntyivät

    7. 7

      Jamilla Heiskanen, 24, kokoaa laajaa sijoitussalkkua – näihin hän pistää rahansa

    8. 8

      Diesel­veron poistamisesta tehty kansalais­aloite rikkoi 50 000 alle­kirjoituksen rajan

    9. 9

      Mitä ihmettä? Rakentaminen käy kuumana, mutta duunareiden määrä väheni tilastossa

    10. 10

      Näihin töihin voit päästä heti ilman koulutusta – ”Uusi työntekijä voi saada 30 000 euroa vuodessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asukas tuhosi vuokrayksiön teippaamalla ikkunat muovilla

    2. 2

      Silja ja Juhani ovat yrittäneet saada omakotitaloaan kaupaksi jo kolmatta vuotta: ”Ei ole kysyntää”

    3. 3

      Tällaisia eläkkeet ovat eri puolilla Suomea – katso, mikä on kuntasi keskieläke

    4. 4

      Tältä näyttää talo, joka on ollut myynnissä yli 3 vuotta – ”Ilmaiseksi pitäisi antaa”

    5. 5

      Juha ei ollut uskoa silmiään kun ajoi huoltoasemalle Kirkkonummella – bensan ja dieselin hinnassa näkyy nyt harvinainen ilmiö

    6. 6

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    7. 7

      Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

    8. 8

      Näillä alueilla asuntoja myydään pitkään – ei pelkkiä syrjäseutuja

    9. 9

      Halkaisiko räjäytystyö uuden talon rungon? Osakkeenomistajat vaativat rakennuttajalta reiluja korvauksia

    10. 10

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    11. Näytä lisää