Venäjällä kerätään kolehtia Ukrainan sotaan

Julkaistu:

New York Timesin mukaan on epäselvää, kuinka merkittäviä summia ryhmittymät ovat keränneet.


Venäjällä kerätään verkossa varoja Ukrainan sodan rahoittamiseksi, kertoo New York Times -lehti.

Lehden tutkimusten mukaan Venäjällä on yli kymmenen ryhmää, jotka keräävät joukkorahoitusta Ukrainan separatisteille. Lehti tutki ryhmittymien verkkosivuja, sosiaalisen median päivityksiä ja muita todisteita.

Ryhmät pyytävät sosiaalisessa mediassa lahjoituksia Venäjän valtion omistamien pankkien ja Qivi-yhtiön verkkomaksujärjestelmän kautta.

Qiwi on luottokorttiyhtiö Visan yhteistyökumppani, ja yhtiön osakkeilla käydään kauppaa New Yorkin teknologiapörssi Nasdaqissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suurin osa lahjoituksista näyttää tulevan Venäjältä. Lehden mukaan ryhmittyvät ovat kuitenkin hankkineet rahoitusta myös ulkomailta ja käyttäneet hyödyksi suuria amerikkalaisia ja eurooppalaisia rahoituslaitoksia, kuten pankkeja sekä Western Unionin ja PayPalin kaltaisia yrityksiä. Useisiin tuettuihin ryhmiin kohdistuu kansainvälisiä pakotteita.

Varainhankinnasta voi pahimmillaan aiheutua oikeudellisia riskejä yrityksille, joilta on kielletty liiketoiminta länsimaiden mustalla listalla olevien ihmisten tai ryhmien kanssa.

On epäselvää, miten laaja varainhankinnan verkosto on tai kuinka paljon rahaa sen läpi kulkee. New York Timesin tunnistamat ryhmät väittävät sosiaalisessa mediassa keränneensä miljoonia dollareita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    2. 2

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    3. 3

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    4. 4

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    5. 5

      Karri, 31, muutti töihin Varsovaan: ”Voi elää leveämmin” – asuu kommunistisen Puolan aikaisessa talossa

    6. 6

      Endomines suunnittelee osakeantia ja järjestelee velkojaan – Kyösti Kakkosesta merkittävä omistaja

    7. 7

      Finanssivalvonnan johtaja: Merkittävä osa finanssialan vakiintuneiden toimijoiden liiketoiminnasta on uhattuna

    8. 8

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    9. 9

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    10. 10

      Euro ylitti 10 kruunun rajan ensi kertaa tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    2. 2

      Karri, 31, muutti töihin Varsovaan: ”Voi elää leveämmin” – asuu kommunistisen Puolan aikaisessa talossa

    3. 3

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    4. 4

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    5. 5

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    6. 6

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    7. 7

      Euro ylitti 10 kruunun rajan ensi kertaa tänä vuonna

    8. 8

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    9. 9

      Sipilä: Pienipalkkaisen työn lisääntyminen tosiasia

    10. 10

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää