Kasarin elektroniikkapelit: Kun Donkey Kong tuli taskuun

Julkaistu:

Video
Nintendon Game & Watchit ja muut elektroniikkapelit mullistivat pelaamisen 80-luvulla.


Jos video ei näy sovelluksessasi, voit katsoa sen täältä.

Vaikkei kovin moni sitä välttämättä enää nykyisin tiedä, mobiilipelaaminen räjähti käsiin (kirjaimellisesti) jo 1980-luvin alussa. Tuolloin markkinoille tulivat Nintendon Game & Watch -pelit, joita valmistettiin vuosina 1980–1991.

Nintendon pelejä oli yksi- ja kaksiruutuisia, joista ensimmäisiä edustivat muun muassa Parachute, Helmet, Fire, Octopus, Turtle Bridge, Popeye, Snoopy Tennis ja Mickey Mouse.

Kaksiruutuisista tunnetuimpia olivat nyt testatut Donkey Kong sekä Oil Panic. Muita kahden ruudun pelejä olivat esimerkiksi Geenhouse, Donkey Kong Jr., Zelda sekä poikittaisruuduin varustettu Mario Bros.

Game & Watch -nimi tuli siitä, että pelaamisen lisäksi vimpaimet toimivat ajannäyttäjinä, joihin saattoi ohjelmoida hälytyksen. Kelloargumenttia käytettiin epäilemättä monessa kodissa perusteluna pelilaitteen hankkimiselle.

Valmistajia oli muitakin. Nintendon ohella toinen suuri oli Gakken, jonka peleistä Trojan Horsea ja Towering Rescueta piippailtiin paljon Suomessakin.

Elektroniikkapelit aiheuttuivat päänvaivaa opettajille kouluissa. Joissain paikoissa niiden tuonti kouluun oli kokonaan kielletty, toisissa paikoissa taas niiden pelaaminen oli rajallisesti sallittua välitunneilla.

Nykypäivään verrattuna kontrollit ja pelillinen variaatio olivat äärimmäisen pelkistettyjä. Monessa pelissä oli kaksi nappia, joilla pelihahmoa siirrettiin vasemmalle ja oikealle ja siinäpä se.

Pelit oli toteutettu lcd-näytöllä, jossa oli valmiit, mustalla toteutetut pohjat pelihahmoille kaikissa tilanteissa. Grafiikan reaaliaikaisesta piirtämisestä ei voi siis puhua samassa merkityksessä kuin nykyisin.

Peleissä oli niin ikään yksi ainoa kenttä, jota tahkottiin maailmanloppuun asti. Vaikka 1000 pisteen ylittämisen jälkeen millään ei tosin ollut niin suurta väliä, koska peli näytti maksimipistemääräksi korkeintaan 999.

Mutta hei, se oli parasta, mitä tuolloin oli! Piip-piip-piip.

Digiyesterday

Digiyesterday on Digitodayn retrohenkinen videosarja, jossa esitellään eilisen elektroniikkaa kuin se olisi tätä päivää. Uudet jaksot julkaistaan lauantaisin. Katso kaikki jaksot täältä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    2. 2

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    3. 3

      Sekava maailmantilanne vahvistaa euroa

    4. 4

      Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

    5. 5

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    6. 6

      Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

    7. 7

      Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

    8. 8

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    9. 9

      Kommentti: Tästä syystä Walt Disney on nyt suurin yksittäinen yhtiö salkussani

    10. 10

      Miljonääri Veikko Lesonen sai Parkinsonin tautiin avun leikkauksesta – ”Olen sen jälkeenkin perustanut ainakin 10 yritystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    2. 2

      Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

    3. 3

      Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

    4. 4

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    5. 5

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    6. 6

      Kommentti: Tästä syystä Walt Disney on nyt suurin yksittäinen yhtiö salkussani

    7. 7

      Kalle osti Tjäreborgilta vaimolleen syntymäpäivälahjaksi unelmaloman, joka ei mennyt putkeen – ongelmia hotellissa, paluulento ei laskeudukaan Helsinkiin...

    8. 8

      Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

    9. 9

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    10. 10

      Sekava maailmantilanne vahvistaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    7. 7

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää