Fiskarsin ja Marimekon alihankkijan työolot paranivat

Julkaistu:

Tehtaan työntekijöiden työturvallisuutta on kohennettu ja työehtoja noudatetaan aiempaa paremmin, kansalaisjärjestö kertoo.
Fiskarsin ja Marimekon yhteisen thaimaalaisen alihankkijan tehtaan työolot ovat parantuneet sitten vuoden 2013, yritysvastuuasioita seuraava kansalaisjärjestö Finnwatch kertoo seurantaraportissaan.

Finnwatch julkaisi joulukuussa 2013 raportin, jossa kerrottiin suomalaisyritysten käyttämän tehtaan puutteellisista työoloista.

Tämänkertaisesta raportissa niin Marimekko, Fiskars kuin thaimaalainen alihankkijakin saavat kehuja: lasituotteita valmistavalle tehtaalle on asennettu palohälytysjärjestelmä ja tuotu suojavarusteita. Lisäksi työntekijöille on järjestetty koulutusta ja annettu vuosilomat lain mukaisesti.

Finnwatchin raportin jälkeen Fiskars toi Kastehelmi-tuotteiden tuotannon takaisin Suomeen, mutta osallistui järjestön mukaan aktiivisesti tehtaan työolojen parantamiseen ennen tuotannon siirtoa.

Marimekko puolestaan saa järjestöltä kiitosta, että julkaisi tärkeimmät alihankkijat kotisivuillaan, kun se vielä vuonna 2013 yritti salata niitä.

Finnwatchin mukaan tehtaan toiminnassa on parannuksista huolimatta edelleen kehitettävää.

– Osa tehtaan työntekijöistä saa edelleen vain minimipalkkaa. Seuraava kehitysaskel on elämiseen riittävän palkan laskeminen ja palkkatason asteittainen nostaminen, järjestön toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    2. 2

      Suomessa tankataan EU-maiden viidenneksi kalleinta bensiiniä

    3. 3

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    4. 4

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    5. 5

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    6. 6

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    7. 7

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    8. 8

      Lapsiperhe piti hauskaa – lasku 300 euroa

    9. 9

      Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

    10. 10

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    2. 2

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    3. 3

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    4. 4

      Suomessa tankataan EU-maiden viidenneksi kalleinta bensiiniä

    5. 5

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    7. 7

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    8. 8

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    7. 7

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    8. 8

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    9. 9

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    10. 10

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    11. Näytä lisää