Korjaamojen kilpailu kiristyy – "kustannuksia vaikea maksattaa asiakkailla"

Julkaistu:

Autokorjaamoketjut pyrkivät vastaamaan kilpailutilanteen koventumiseen ketjuuntumalla ja kouluttautumalla.


Autojen teknistyminen ja tietokoneistuminen on tuonut autokorjaamoille lisää kuluja ja haasteita.

Autonomi-ketjun ketjupäällikön Martti Putkosen mukaan työtunnin hinta nousee koko ajan, koska korjaamojen laitevaatimukset kasvavat.

– Tarvitaan monipuolisia testereitä, erikoistyökaluja, sun muuta. Vanhan mallisella pajavasaralla, ruuvimeisselillä ja jakoavaimella ei tehdä oikeastaan enää yhtään mitään, Putkonen sanoo.

Hänen mukaansa varsinainen työtunnin hinta ei oikeastaan ole noussut paljoa, mutta vian hakemiseen ja sen korjaamiseen menee helposti yhä enemmän aikaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Itsenäisten yrittäjien muodostaman Fixus-korjaamoketjun hintataso on pysynyt vakaana, ja joidenkin palvelujen hinnat ovat jopa laskeneet, kertoo Fixus-korjaamojen kenttäpäällikkö Jari Prittinen.

– Auton korjaaminen on lisääntyneen kilpailun vuoksi jopa edullisempaa kuin ennen. Merkkiliikkeiden huollot ovat menettäneet osuuttaan huolto- ja korjaustöissä, hän sanoo.

Hinnankorotukset johtuvat Prittisen mukaan lähinnä alan palkkojen yleiskorotuksista.

Auton omistajat tinkivät huolloista

AD-Autokorjaamojen ketjupäällikkö Juhani Ahola puolestaan kertoo ketjun korjaamojen hintatason olleen viimeiset 2–3 vuotta melko samalla tasolla. Tähän vaikuttaa hänen mukaansa alan kova kilpailu.

– Autokorjaamoyrittäjien kulut ovat korkeita. Esimerkiksi nykyaikaisten autojen vikadiagnoosien tekemiseksi tarvitaan kalliita laitteita ja ohjelmistoja. Investointikustannuksia on vaikeaa viedä asiakkaiden maksettavaksi, hän sanoo.

Ihmiset myös pyrkivät säästämään huoltokustannuksissa. Autonomi-ketjun Putkosen mukaan monet jättävät auton määräaikaishuollon tekemättä ja mahdollisesti teettävät sen sijaan vain pienen huollon, kuten öljynvaihdon.

– Se käy loppupeleissä kalliimmaksi, kun autoon yhtäkkiä alkaa tulla isoja vikoja. Kun huoltaminen on laiminlyöty, sen jälkeen ruvetaan korjaamaan autoa.

Ketjuuntuminen lisääntyy

Kilpailu autokorjaamojen kesken on koventunut. Tämä näkyy muun muassa siten, että asiakkaat kysyvät tarjouksia useasta korjaamosta.

Putkonen huomauttaa, että huollon hintaan vaikuttaa paljon esimerkiksi se, miten laadukkaita auton osia, kuten jarrupaloja tai iskunvaimentimia, korjaamo käyttää. Kaikki asiakkaat eivät kiinnitä tähän huomiota.

– Jotkut korjaamot tekevät halvemmalla hinnalla huonommilla osilla. Se ei pidemmän päälle välttämättä ole kannattavaa. Uuden auton takuu säilyy voimassa silloin, kun huolto tehdään huolto-ohjelman mukaisesti ja laadukkailla osilla.

Ketjuuntuminen autokorjaamoalalla lisääntyy koko ajan. Sen sijaan pienet "nyrkkipajat" kuolevat pikku hiljaa pois, Putkonen sanoo.

Ahola arvioi, että kovasta kilpailusta huolimatta korjaamojen määrä on pysynyt Suomessa suunnilleen entisellään.

Putkonen ja Ahola ovat yhtä mieltä siitä, että autojen sähköistymisen ja elektroniikan myötä korjaamoilta vaaditaan koko ajan enemmän osaamista. Niinpä korjaamojen on kouluttauduttava jatkuvasti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      4 askelta kauhujen johtajaksi – ”Suuressa vaarassa on esimies, joka kuvittelee olevansa muiden yläpuolella”

    2. 2

      Kommentti: ”Minskyn hetki” iski 10 vuotta sitten – ja nyt ainekset ovat isommat kuin koskaan

    3. 3

      Minna, 36, valittiin sokkona työhaastatteluun – työnantaja ei tiennyt muuta kuin osaamisen

    4. 4

      Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

    5. 5

      Cheekin levy-yhtiö takoo huikeita voittoja – osinkoja yli 500 000 euroa

    6. 6

      Vain harva työnantaja palkkaa uusia työntekijöitä sokkona – ”Prosessi on kohtuuttoman työläs”

    7. 7

      Välimeren pohjasta paljastui kulta-aarre – löytäjät jäivät nuolemaan näppejään

    8. 8

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    9. 9

      Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

    10. 10

      Ennuste romahti: Näin käy kullan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 askelta kauhujen johtajaksi – ”Suuressa vaarassa on esimies, joka kuvittelee olevansa muiden yläpuolella”

    2. 2

      Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

    3. 3

      Välimeren pohjasta paljastui kulta-aarre – löytäjät jäivät nuolemaan näppejään

    4. 4

      Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

    5. 5

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    6. 6

      Kommentti: ”Minskyn hetki” iski 10 vuotta sitten – ja nyt ainekset ovat isommat kuin koskaan

    7. 7

      Minna, 36, valittiin sokkona työhaastatteluun – työnantaja ei tiennyt muuta kuin osaamisen

    8. 8

      Cheekin levy-yhtiö takoo huikeita voittoja – osinkoja yli 500 000 euroa

    9. 9

      Luksushotelli St. Georgen rakentamisesta riita – rakennusyhtiö aloittaa välimiesmenettelyn

    10. 10

      Oriola saa 9 miljoonan euron korvauksen varastojärjestelmän ongelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    2. 2

      Ampiaiset, muurahaiset ja kuoriaiset piinaavat nyt tavallista enemmän – lämpö ajaa torakoitakin koteihin

    3. 3

      Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

    4. 4

      Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

    5. 5

      Jaakko, 36, lupasi kuukauden palkan sille, joka löytää hänelle töitä

    6. 6

      Aktiivimallin leikkuri iski – näin moni työtön aktivoitui

    7. 7

      Suomalais-englantilainen Jody: ”En kelpaa Suomen työmarkkinoille juuri mihinkään”

    8. 8

      Mitä voisi tapahtua, jos Suomi ottaisi 8 500 maahanmuuttajaa enemmän joka vuosi? Ekonomisti vastaa

    9. 9

      99 euron festarilippu maksoikin 138 euroa – lippuvälittäjästä tulvii valituksia

    10. 10

      Suomesta tuli trendikohde Intiassa – julkkispariskunta osasyyllinen

    11. Näytä lisää