Viestinnän Keskusliiton johtoon Jukka Viitasaari

Julkaistu: , Päivitetty:

Viestinnän Keskusliitto (VKL) on nimittänyt Jukka Viitasaaren liiton uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa elokuun alussa.
Viestinnän Keskusliitto (VKL) on nimittänyt Jukka Viitasaaren liiton uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa elokuun alussa.

Tällä hetkellä Viitasaari toimii Elinkeinoelämän keskusliiton suurimman jäsenjärjestön, Teknologiateollisuuden, tietotekniikka-, sähkö- ja elektroniikka-alojen vastaavana johtajana.

– Jukka Viitasaari on kokenut media-alan osaaja ja elinkeinoelämän edunvalvoja, joka on seurannut digimurrosta sekä median että teknologiateollisuuden näkökulmasta. Monipuolisen työkokemuksensa ja yhteistyökykyisyytensä ansiosta hän on juuri sopiva henkilö viemään VKL-liittoyhteisöä tulevaisuuteen toimialan nykyisessä haastavassa vaiheessa, sanoo Viestinnän Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Pekka Soini nimitystiedotteessa.

Ennen Teknologiateollisuutta Viitasaari on työskennellyt muun muassa Talentumissa päätoimittajana ja toimituspäällikkönä sekä Taloussanomissa toimituspäällikkönä. Vuonna 2000 hän oli perustamassa Suomen ensimmäistä verkkojulkaisua Digitodaytä, joka analysoi digitaloutta ja uutisoi muun muassa media-alan tapahtumia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Suomalaisten mediayritysten elinkeinopoliittinen ja työmarkkinapoliittinen edunvalvonta on äärimmäisen tärkeää tilanteessa, jossa pitää turvata reilut kilpailuedellytykset niin kansainvälisten kuin julkisen palvelun toimijoidenkin kanssa, linjaa Viitasaari.

Elokuun alkuun saakka VKL:n toimitusjohtajan tehtävää hoitaa oman toimensa ohella Sanomalehtien Liiton liittojohtaja Jukka Holmberg. Liiton toimitusjohtajana vuoden 2011 alusta toiminut Valtteri Niiranen siirtyi toukokuun alussa Kopioston toimitusjohtajaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    2. 2

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    3. 3

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    4. 4

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    5. 5

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    6. 6

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    7. 7

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    8. 8

      Kaupan ala haluaa viinit ruokakauppoihin jo seuraavalla vaalikaudella

    9. 9

      Nikkelin hinnan lasku painoi Terrafamen tappiolle loppuvuonna

    10. 10

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    2. 2

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    3. 3

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    4. 4

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    5. 5

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    6. 6

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    7. 7

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    8. 8

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    9. 9

      Anne Berner saamassa ainakin 5 800 euroa/kk uudesta pankkipestistä

    10. 10

      Lonkeroiden ja nelosoluiden myynti paisui – alkoholin kulutus kasvoi vain vähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    3. 3

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    4. 4

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    5. 5

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    6. 6

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    7. 7

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    10. 10

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    11. Näytä lisää