Vihdoinkin: Bitcoin-pörssin uhrit voivat nyt penätä rahojaan takaisin

Rahoja ei saa takaisin täydessä mitassaan, jos ollenkaan. Mutta nyt siihen on edes mahdollisuus.

23.4.2015 13:20 | Päivitetty 23.4.2015 13:20

Suuri japanilainen bitcoin-pörssi Mt. Gox kaatui näyttävästi yli vuosi sitten jättäen lukemattomat käyttäjät vaille rahojaan. Nyt konkurssipesän uskottu mies Nobuaki Kobayashi kertoo uhrien voivan anoa rahojaan takaisin (pdf) kahden verkkoportaalin kautta. Anomuksen voi jättää myös paperilla.

Mt. Gox käsitti hajotessaan 850 000 bitcoinia, joiden arvo tuolloin oli noin 350 miljoonaa euroa. Kobayashin mukaan mahdolliset palautukset eivät kuitenkaan vastaa yksittäisten uhrien menetyksiä.

Palautuksissa yhden bitcoinin arvoksi lasketaan 483 dollaria eli noin 450 euroa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin Mt. Goxin romahduksen aikaan. Toisaalta lukema ylittää sentään selvästi bitcoinin tämänhetkisen vaihtokurssin.

Anomukset tulee jättää 29. toukokuuta mennessä. Hyvityksen saajista ja määristä päätetään 9. syyskuuta mennessä.

Asiasta uutisoi muun muassa Cnet.

Tutkinta Mt. Goxin kaatumisen ympärillä jatkuu ja on tuottanut taas uusia tuloksia. Tokiolainen WizSec raportoi, että bitcoineja pihistettiin Mt. Goxista jo vuosia ennen sen epäiltyä tietomurtoa ja hajoamista.

Raportti herättää kysymyksiä Mt. Goxin johtajien valppaudesta. Muualla on epäilty, että koko romahdus olisi itse asiassa ollut sisäpiirin suorittama puhallus.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?