Sadan vuoden sopimus? Vihreät pohtisi Ruotsin asuntolainoja - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Sadan vuoden sopimus? Vihreät pohtisi Ruotsin asuntolainoja

Kyselyn mukaan suuret eduskuntapuolueet tukisivat ensiasunnon ostamista esimerkiksi valtion takauksella tai ASP-järjestelmää kehittämällä.

13.4.2015 11:51

Vihreät näkee Ruotsin tapaiset pitkät asuntolainat yhdeksi vaihtoehdoksi, joilla voitaisiin helpottaa omistusasunnon hankintaa, ilmenee kiinteistönvälitys- ja isännöintiyhtiö Realia Groupin viidelle eduskuntapuolueelle tekemästä kyselystä.

Ruotsissa on totuttu lyhentämään asuntolainoja pitkään ja hitaasti. Laina-ajat voivat olla yli sata vuotta.

Ensiasunnon ostajille tarkoitettua ASP-järjestelmää pitää Sdp:n mukaan kehittää myös jatkossa. ASP-säästämisen ehtoja on jo parannettu nostamalla sopimuksen teon yläikäraja 39 ikävuoteen sekä nostamalla lainamääriä.

Keskusta puolestaan kokee, että ASP:n rinnalle on kehitettävä uusia keinoja. Perussuomalaiset pohtisi valtion takausta ensiasunnon ostajille.

Kokoomuksen mielestä omistusasumista voitaisiin tehdä mahdolliseksi kannustamalla nykyistä aikaisemmin säästämisen aloittamiseen, kuten arvopaperisäästämiseen.

Korkovähennys yhdistää puolueita

Kyselyyn osallistuneet eduskuntapuolueet näkevät asumiskulujen hillitsemisen oleelliseksi asuntopolitiikan kysymykseksi. Muun muassa verotuksen keventäminen nousi esille.

Kokoomus ja Sdp ovat sitä mieltä, että asuntolainojen korkovähennys tulisi säilyttää. Kokoomuksen mielestä sitä ei ole tarpeen pienentää edelleen sen jälkeen, kun korkovähennys pienenee 50 prosenttiin vuonna 2018.

Keskustan mielestä on tarpeen arvioida, mitä korkovähennyksen pienentämisen suhteen tehdään tulevaisuudessa.

Perussuomalaiset ja vihreät ovat samoilla linjoilla asumisen verotuksen suhteen. Perussuomalaiset näkee, että asumismuotojen verokohtelun pitäisi olla lähtökohtaisesti neutraalia, eikä asumisen verotusta pidä kiristää.

Vihreiden mielestä omistusasumisen verotuista pitäisi luopua asteittain.

Keskustan mielestä kiinteistöveroa voidaan korottaa maltillisesti kuntien talousongelmien helpottamiseksi. Kokoomus pitää kiinteistöveroa pienempänä pahana kuin työhön ja yritystoimintaan suoraan kohdistuvia veroja.

Sdp ja vihreät ovat yhtä mieltä siitä, että kaavoitetusta, rakentamattomasta tontista voidaan periä korotettua kiinteistöveroa.

Realia Groupin kyselyyn vastasivat keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen, kokoomuksen puoluesihteeri Minna Arve, Sdp:n asuntoministeri Pia Viitanen, perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ja vihreiden kaupunginvaltuutettu Susanna Rahkonen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?