Tuhansien valinta: S- tai K-bonus kelpaa, mutta kaikkea en paljasta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tuhansien valinta: S- tai K-bonus kelpaa, mutta kaikkea en paljasta

Julkaistu: 27.3.2015 15:38

Kesko kerää pian kaikilta kanta-asiakkailtaan tuotekohtaisia tietoja ostoksista. SOK puolestaan ei ole vielä päässyt hyödyntämään entistä tarkempia ostotietoja.

Vain pieni osa S- ja K-ryhmän kanta-asiakkaista on kieltänyt ostotietojensa keräämisen.

– Tuotetasoisen tietojen tallentamisen on kieltänyt alle promille asiakkaista, kertoo K-Plus Oy:n toimitusjohtaja Ismo Riitala Taloussanomille.

K-Plussa-kortteja on yli 3,8 miljoonalla suomalaisella lähes 2,2 miljoonassa taloudessa, joten promille tarkoittaa joitakin tuhansia asiakkaita. Lisäksi tuoteryhmäkohtaisen tai täyskiellon halunneita asiakkaita on Riitalan mukaan muutamia satoja.

Kesko yhtenäistää kanta-asiakasohjelmansa K-Plussan sääntöjä huhtikuun alusta alkaen niin, että jatkossa kaikilta plussakorttia käyttäviltä asiakkailta kerätään tuotekohtaisia tietoja ostoksista.

Tähän asti tuotekohtaisia tietoja on kerätty Keskon asiakasrekisteriin noin 600 000 asiakkaalta, jotka ovat liittyneet K-ryhmän kanta-asiakkaaksi vuoden 2012 alun jälkeen, Riitala kertoo.

Asiakkaalla on oikeus määritellä, millä tasolla hänen ostotietonsa tallennetaan. K-Plussa-kortinhaltija voi halutessaan kieltää ostosten tuotekohtaisen tai tuoteryhmäkohtaisen rekisteröinnin tai ilmoittaa ostotietojen rekisteröinnin täyskiellon.

"Minimaalinen joukko kaikista asiakasomistajista"

S-ryhmä on kerännyt tuote- ja tuoteryhmäkohtaisia tietoja kanta-asiakkaidensa ostoksista viime toukokuusta lähtien.

– Joitakin tuhansia asiakasomistajia on kieltänyt tarkempien ostotietojen käyttämisen markkinoinnin kohdentamiseen, kertoo SOK:n asiakkuusjohtaja Marjaana Saarikoski.

Kyseessä on Saarikosken mukaan minimaalinen joukko kaikista S-ryhmän asiakasomistajista. S-ryhmällä on yli 2,1 miljoonaa kotitaloutta asiakasomistajina ja S-etukortteja on noin 3,5 miljoonalla suomalaisella.

"Ei vielä riittävästi tietoa"

Kauppaketjut käyttävät kanta-asiakkaidensa ostotietoja markkinoinnin kohdentamiseen.

K-Plussan Riitalan mukaan säännöllistä, kohdennettua tuotetasoista viestintää tekevät tällä hetkellä K-ryhmän päivittäistavarakaupat.

Kohdennettua markkinointia lähetetään kanta-asiakkaille pääsääntöisesti sähköpostilla ja postitse asiakaskirjeillä. Jatkossa asiakkaat voivat saada räätälöityjä tarjouksia myös esimerkiksi mobiilisovelluksen kautta, Riitala kertoo.

S-ryhmä rekisteröi asiakasomistajien tuotetason ostotietoja Sokos- ja Emotion-ketjuissa, kun taas S-marketeissa, Prismoissa, Kodin Terroissa ja ABC-ketjuissa tiedot kirjataan toistaiseksi tuoteryhmätasolla. Ennen viime toukokuuta SOK keräsi tietoja vain kuitin loppusummasta.

Saarikosken mukaan S-ryhmä on tuotetasoisen tiedon hyödyntämisessä edelleen tiedonkeräämisvaiheessa. Sen vuoksi markkinointia ei ole vielä kohdennettu tietyille kohderyhmille.

– Esimerkiksi kosmetiikkatuotteiden ostofrekvenssi on harva. Sen vuoksi meillä ei ole vielä riittävästi tietoa, Saarikoski kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?