Wahlroosin 10 teesiä

Julkaistu:

Björn Wahlroos avasi talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta. Ensimmäinen esimerkki on poimittu hänen uutuuskirjastaan.
1. Menokuri tukahduttaa talouskasvun

"On niukasti esimerkkejä velkaelvytyksen toimivuudesta. Työttömyys on pikemmin rakenteellista kuin suhdannepohjaista."

2. Kapitalismi johtaa luonnonvarojen riistoon

"Omaansa ei kannata riistää."
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

3. Alijäämät hoituvat veronkorotuksilla

"Luulemme, että kun veroprosenttia nostetaan, verotulot nousevat samalla määrällä. Ei se niin mene. Kun veroja nostetaan, yhä useampi miettii, että tekeekin joitain muuta, esimerkiksi vähemmän työtä."

4. Tuloerot haittaavat talouskasvua

"Kasvu syntyy siitä, että investoimme ja luomme uusia työpaikkoja. Jotta voisimme investoida, tarvitsemme kapitalisteja, ihmisiä jotka ottavat riskiä ja rakentavat työpaikkoja. Siksi tarvitsemme järkevissä puitteissa myös rikkaita ihmisiä."

5. Inflaatio on kuluttajahintojen nousua

"Inflaatio on rahan arvon tippumista, painetaan liikaa rahaa suhteessa tavaroihin."

6. Markkinat eivät toimi tehokkaasti

"On täydellinen ihme, jos joku markkina ei ole tehokas. Se että joku markkina ei ole tehokas, merkitsee, että siitä joku voisi tehdä käsittämättömiä määriä rahaa."

7. Korot eivät voi laskea alle nollan

"Kun ensimmäistä kertaa viitisen vuotta sitten aloin sanoa, että eurokorot pitäisi laskea negatiivisiksi, ihmiset olivat shokeerattuja. Tietenkin korot – varsinkin maailmassa jossa ei juurikaan ole paperirahaa jäljellä – voivat ihan hyvin olla negatiivisia."

8. Vapaita markkinoita ei ole

"Klasikko, jota kaikki rakastaa: meillä on niin hirveästi monopoleja! Todellisuudessa niitä ei juuri ole. On vaikka kuinka monta bisnestä, jossa on vaan kaksi toimittajaa, esimerkiksi McDonalds ja Burger King, ja se kilpailu on ihan murhaavaa."

9. Euforiat, paniikit, romahdukset ovat helposti estettävissä

"On erittäin helppo eliminoida kaikki finanssikriisit, mutta silloin meillä ei ole minkäänlaista taloudellista kasvua. Talouskasvu tulee riskinottamisesta."

10. Keskuspankkien pitäisi vain torjua inflaatiota

"Näimme mihin se johtaa, kun EKP yritti ensimmäiset viisi vuotta (finanssikriisin jälkeen) torjua vain inflaatiota. Se ei mennyt erityisen hyvin."

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Dieselveron poistamisesta kansalaisaloitteen tehnyt Tuulikki mykistyi ideansa suosiosta: ”Tämä on aivan uskomatonta”

    2. 2

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    3. 3

      Diesel­veron poistamisesta tehty kansalais­aloite rikkoi 50 000 alle­kirjoituksen rajan

    4. 4

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    5. 5

      Mitä ihmettä? Rakentaminen käy kuumana, mutta duunareiden määrä väheni tilastossa

    6. 6

      Tanskassa halutaan selvittää, syyllistyikö jo Sampo Pankki laittomuuksiin Virossa

    7. 7

      Hommia tarjolla heti ilman koulutusta – muuttaisitko 517 kilometrin päähän saadaksesi töitä?

    8. 8

      Elementti­tehtaan tuhoisa palo johtaa yt-neuvotteluihin Kangasalla – aineelliset vahingot satoja­tuhansia euroja

    9. 9

      Jamilla Heiskanen, 24, kokoaa laajaa sijoitussalkkua – näihin hän pistää rahansa

    10. 10

      Etla: Hallituksen toimet selittävät puolet työpaikkojen lisäyksestä – lisää uudistuksia tarvitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    2. 2

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    3. 3

      Hommia tarjolla heti ilman koulutusta – muuttaisitko 517 kilometrin päähän saadaksesi töitä?

    4. 4

      Dieselveron poistamisesta kansalaisaloitteen tehnyt Tuulikki mykistyi ideansa suosiosta: ”Tämä on aivan uskomatonta”

    5. 5

      Elementti­tehtaan tuhoisa palo johtaa yt-neuvotteluihin Kangasalla – aineelliset vahingot satoja­tuhansia euroja

    6. 6

      Työntekijöitä haettiin hurjaan tahtiin viime vuonna – katso, minne uudet työpaikat syntyivät

    7. 7

      Jamilla Heiskanen, 24, kokoaa laajaa sijoitussalkkua – näihin hän pistää rahansa

    8. 8

      Diesel­veron poistamisesta tehty kansalais­aloite rikkoi 50 000 alle­kirjoituksen rajan

    9. 9

      Mitä ihmettä? Rakentaminen käy kuumana, mutta duunareiden määrä väheni tilastossa

    10. 10

      Näihin töihin voit päästä heti ilman koulutusta – ”Uusi työntekijä voi saada 30 000 euroa vuodessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asukas tuhosi vuokrayksiön teippaamalla ikkunat muovilla

    2. 2

      Silja ja Juhani ovat yrittäneet saada omakotitaloaan kaupaksi jo kolmatta vuotta: ”Ei ole kysyntää”

    3. 3

      Tällaisia eläkkeet ovat eri puolilla Suomea – katso, mikä on kuntasi keskieläke

    4. 4

      Tältä näyttää talo, joka on ollut myynnissä yli 3 vuotta – ”Ilmaiseksi pitäisi antaa”

    5. 5

      Juha ei ollut uskoa silmiään kun ajoi huoltoasemalle Kirkkonummella – bensan ja dieselin hinnassa näkyy nyt harvinainen ilmiö

    6. 6

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    7. 7

      Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

    8. 8

      Näillä alueilla asuntoja myydään pitkään – ei pelkkiä syrjäseutuja

    9. 9

      Halkaisiko räjäytystyö uuden talon rungon? Osakkeenomistajat vaativat rakennuttajalta reiluja korvauksia

    10. 10

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    11. Näytä lisää