SS: Suomalaiset innostuivat vinkkaamaan verovilpeistä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

SS: Suomalaiset innostuivat vinkkaamaan verovilpeistä

Verohallinnon avaama verovilppien vihjepalvelu sai heti suuren suosion, Savon Sanomat uutisoi.

Kuvituskuva. ­

27.2.2015 7:29

Verohallinto avasi kuukausi sitten verkkolomakkeen, jolla voi antaa verovilppivihjeitä viranomaisille. Tammikuun 26. päivän jälkeen vinkkejä on saatu jo 1 100 kappaletta, Savon Sanomat kertoi.

– Onhan se hirmuisen iso määrä yhdessä kuukaudessa, verohallinnon impulssiryhmän esimies, tarkastuspäällikkö Heimo Säkkinen sanoi lehdessä.

Ensimmäisellä viikolla vihjeitä tuli 500, ja sen jälkeen viikoittainen määrä on jäänyt noin 200:aan. Säkkinen uskoo, että vihjeiden määrä asettuu tuolle tasolle. Se tarkoittaisi vihjemäärien moninkertaistumista entisestä.

Tähän saakka veronkierrosta on esitetty epäilyksiä vuosittain yli 3 000:lla puhelinsoitolla tai kirjeellä.

Noin puolet vihjeistä johtaa selvityksiin siitä, onko vinkissä perää. Verkkolomake perustettiin harmaata taloutta torjuvan ministerityöryhmän toiveesta. Lomake on julkaistu vero.fi-palvelussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?