Yhtiö luopui bonuksista – pystyi "halpuuttamaan"

Julkaistu:

Sähköyhtiö päätti luopua S-bonusjärjestelmästä, koska se oli merkittävä kuluerä.
Sähköyhtiö Lännen Omavoima laskee hintoja huhtikuun alussa. Syitä on kaksi. Sähkön markkinahinta on laskenut ja yhtiö on luopunut S-bonusjärjestelmästä.

Hinta halpenee keskimäärin seitsemän prosenttia. Lännen Omavoiman myyntijohtajan Juhani Kluuskerin mukaan noin puolet laskusta johtuu S-bonusjärjestelmästä irtautumisesta ja puolet markkinahinnasta.

Kluuskerin mukaan S-bonusjärjestelmän kulut olivat heidän kokoiselleen toimijalle merkittävät. Hän ei halua kertoa tarkkaa summaa, mutta vuodessa "mieluummin puhutaan sadoista kuin kymmenistä tuhansista".

Hinta oli yksi syy bonusjärjestelmästä luopumiseen.

Lännen Omavoimalla on noin 41 000 asiakasta. Sen vuotuinen liikevaihto on noin 45 miljoonaa euroa.

Tärkein syy bonusjärjestelmän jättämiseen oli Kluuskerin mukaan asiakkailta tullut palaute.

– Ihmisiltä on tullut palautetta, että kohtelun pitäisi olla tasapuolista.

Kluuskeri uskoo, että alennuksen jälkeen sähkö ei kallistu S-kortillisille asiakkaille, vaan pikemminkin halpenee. Hyöty riippuu kuitenkin kunkin asiakkaan keskittämisetujen määrästä.

Lännen Omavoiman tiedotteen mukaan sähkön kilowattihinta laskee huhtikuun alussa 6,26 senttiin kilowattitunnilta sopimuksessa, jossa sähkö on tasahintaista vuoden- tai vuorokauden ajasta riippumatta. Aiemmin kilowattihinta oli 6,79 senttiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    2. 2

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    3. 3

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    4. 4

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    6. 6

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    7. 7

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    8. 8

      Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

    9. 9

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    10. 10

      Tällaista tuntipalkkaa eri töissä saadaan – katso 200 ammatin lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    2. 2

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    3. 3

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    4. 4

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    5. 5

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    7. 7

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    8. 8

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    10. 10

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    11. Näytä lisää