Suomi kävi hyvin lähellä Kreikan ahdinkoa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suomi kävi hyvin lähellä Kreikan ahdinkoa

Lama-Suomi ajautui syksyllä 1992 tilanteeseen, jossa rahat loppuivat valtion kassasta. Salainen raportti kertoo keinoista, joilla viranomaiset valmistautuivat pelastamaan maksukyvyttömän maan.

Valtiovarainministeri Iiro Viinanen ja pääministeri Esko Aho kertoivat elokuussa 1992, että hallitus aloittaa epäviralliset keskustelut uusien säästöjen löytämiseksi. ­

7.2.2015 14:00 | Päivitetty 7.2.2015 9:57

Ensin täytyy palata muutama hetki taaksepäin.

1980-luvun lopulla Suomessa elettiin historiallisia aikoja. Vienti veti, palkat nousivat ja kansalaisilla oli rahaa, millä mällätä. 80-luvun lopulla rahamarkkinat vapautettiin useammassa erässä, lainaa- ja talletuskorkoja ei enää ohjailtu Suomen Pankista. Pankista alkoi saada rahaa lähes mihin tahansa mitättömillä vakuuksilla. Jos kotimainen raha ei kelvannut, yritykset saattoivat hakea valuuttalainaa.

Kun rahaa sai, sitä sijoitettiin. Löysä lainaraha siivitti osakekurssit nousuun. Tavallinen kansa innostui osakesijoittamisesta. Lähiöpubien pöydissä puhuttiin pörssikursseista ja maalaistalojen peräkamareissa ei enää ynnätty pinta-alalisiä vaan osakesalkun arvoja. Lainaraha näkyi myös asuntomarkkinoilla: moni varomaton pankinjohtaja lähti luotottamaan unelmien kotia – kepeillä vakuuksilla.

Huippu saavutettiin 1989 keväällä. Silloin viimeistään olisi pitänyt reagoida, mutta poliitikot eivät tehneet mitään. Hälytysmerkkejä ei nähty tai ei haluttu nähdä, koska julkisen talous oli loistavassa kunnossa. Valtiolla ei ollut nettomääräistä velkaa lainkaan, lisäksi kuntienkin rahatilanne oli hyvä. Poliitikot vapauttivat rahoitusmarkkinat, mutta jättivät finanssipolitiikan ja verotuksen ennalleen – tuhoisin seurauksin.

Koko kansakunta eli valtavan kulutuskiihkon vallassa. Puhuttiin kulutusjuhlista, hurjimmissa visoissa maalailtiin jo yhteiskuntaa, joka oli siirtynyt ikuisen kasvun vaiheeseen. Varoittelijat vaiennettiin tylysti.

Sitten. Äkkipysähdys.

Vuonna 1990, pääministeri Harri Holkerin (kok) sinipunahallituksen viimeisenä vuonna tuotannon talouskasvu ensin taittui ja sitten kääntyi laskuun. Suomen talouden kohtaloksi koitui idänkaupan romahtaminen, raju vientitulojen supistuminen ja korkojen nousu. Holkerin hallitus puolusti markkaa, mutta markkinoilla, varsinkin vientiteollisuudessa, haluttiin devalvaatiota eli markan kurssin alentamista suhteessa muihin valuuttoihin.

Kulutuskupla puhkesi: asuntojen ja osakkeiden hinnat syöksyivät alas. Karmea konkurssiaalto pyyhkäisi Suomen yli ja moni löysästi annettu laina kääntyi pankille luottotappioksi, kun korot nousivat kaksinumeroisiin lukuihin. Suomeen iski pankkikriisi. Leveä velaksi eläminen muuttui ahdingoksi, jota vielä syvensi vaalihumussa tehty valtion budjetti vuodelle 1991. Siinä jaettiin rahaa vaalivoiton toivossa, vaikka julkista taloutta olisi jo pitänyt kiristää. Valtiontalouden alijäämä kasvoi 32 miljardiin markkaan 1991. Kasvu johtui menolisäyksistä ja verotulojen laskusta ja työttömyysmenojen kasvusta. Valtio joutui ottamaan miljardeja velkaa. Pitkään ilman velkaa pärjännyt valtiontalous muuttui velkavetoiseksi. Keväällä 1991 valtiovarainministeriössä tehtiin raportti, jossa ennakoitiin tulevia, synkkiä aikoja. Raportti lyötiin lyttyyn. Sitä pidettiin toimivaltansa ylittäneiden virkamiesten puuhasteluna.

Poliitikot heräsivät syksyllä 1991. Holkerin hallitus oli vaihtunut Esko Ahon porvarihallitukseen. Ensimmäinen säästöpaketti näki päivänvalon. Niitä tehtiin sen jälkeen useita aina vuoteen 1994 saakka. Ahon hallituksella oli paremmat edellytykset tehdä säästölakeja, koska valtiopäiväjärjestyksen määräenemmistösäännöksiä oli syksyllä 1992 muutettu: säästöistä voitiin eduskunnassa päättää yksinkertaisella enemmistöllä ilman opposition tukea. Marraskuussa hallitus antoi periksi ja markka devalvoitiin. Se ei kääntänyt taloutta kasvuun.

Elokuussa 1992 hallitus totesi, että tehdyt säästöpaketit eivät auta. Tarvitaan paljon järeämpiä otteita.

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Raimo Sailas sai tehtävän. Oli löydettävä toimia, joilla julkista taloutta saadaan tasapainotettua. Sailas alkoi miettiä asiaa aluksi – tehtävänannon mukaan – etujärjestöjen edustajien kanssa, mutta pian kävi selväksi, että sillä porukalla ei saada aikaan tarpeeksi vahvoja lääkkeitä. Sailas näki ministeriön laskelmista, että velkamäärä oli räjähtänyt kasvuun.

Syntyi kuuluisa Sailaksen lista. Se on päivätty 13. syyskuuta 1992. Päivä on Raimo Sailaksen syntymäpäivä. Listalla oli hurjia leikkausesityksiä, jotka saivat työmarkkinapomot ja monet poliitikot nikottelemaan: työttömyysturva, työllistämismäärärahat, perhetuet, lääkekorvaukset, asumistuki, yritystuet, puolustus ja maataloustuki.

Mutta tämäkään ei vielä riittänyt.

Valtiovarainministeriön lisäksi tilanteesta oltiin todella huolissaan Suomen Pankissa. Myös tasavallan presidentti Mauno Koivisto näki, miten täpäräksi tilanne oli muuttumassa. Koivisto teki jotain hyvin poikkeuksellista. Hän antoi Sailakselle tehtävän: mitä tehdään, jos valtio ajautuu tilanteeseen, jossa se ei pysty maksamaan lakisääteisiä maksujaan, kuten esimerkiksi lapsilisiä?

Koiviston huoli oli aiheellinen.

Suomen Pankin entinen pääjohtaja seurasi kauhulla Suomen valtion ajautumista kassakriisiin. Tähän saakka Suomen 90-luvun lamavuosia käsittelevä kirjallisuus on kertonut, että kassakriisiä ei ollut. Todellisuus oli paljon karumpi. Se käy ilmi Sailaksen ja Koiviston nauhoitetusta keskustelusta syyskuussa 1992. Koivisto pohdiskeli jopa Suomen Pankin johtokunnan muuttamista toimitusministeriöksi, eräänlaiseksi taloushallitukseksi. Sen vapaassa harkinnassa olisi ollut valuuttakurssipolitiikka ja korkopolitiikka.

Sailas antoi presidentiltä saamansa työn eteenpäin Hannu Mäkiselle, sillä hän on paitsi valtiotieteilijä myös juristi. Mäkinen on nykyisin valtiovarainministeriön budjettipäällikkö, mutta syksyllä 1992 hän oli budjettineuvos.

Toiminta valtion likviditeettikriisissä -raportti on päivätty 8. lokakuuta 1992. Se oli salainen ja jaettiin noin 10 henkilölle. Raporttiin viittaa ex-valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) kirjassaan paljastamatta sen sisältöä.

Esittelemme nyt raportin.

Teksti on hyytävää luettavaa. Heti alussa hahmotellaan toimeksianto, jossa "tarkastellaan tilannetta, jossa valtio uhkaa joutua tai on jo joutunut maksuvalmiuskriisiin." Raportissa todetaan, että likviditeettikriisi voi tulla nopeasti. Raportissa viitataan arvioon, jonka mukaan "valtio joutuu vuonna 1993 likviditeettikriisiin" mikäli ei käytetä poikkeuksellisia keinoja syntyneen vajauksen kattamiseksi. Raportissa edellytetään 10 miljardin markan lisäsäästöjä jo tehtyjen säästöpäätösten päälle. Aihevalikoimassa oli valtion henkilöstön lomauttaminen, virastojen tehtävien priorisointi ja tarvittaessa virastojen toiminnan alasajo.

Raportti suositteli myös verotuksen kiristämistä ja uuden säästölisäbudjetin tekemistä heti vuoden 1993 alussa.

Nämä toimenpiteet voitaisiin tehdä normaalisti eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä.

Jos ne eivät riitä, raportti suosittelee kaikkein järeintä keinoa: poikkeuslakeja. Huolestunut Koivisto oli valmis laittamaan poikkeuslait toimeen. Säästöjen tekemiseen haettaisiin valtuuksia valmiuslaista ja valtiopäiväjärjestyksestä. Valmiuslain tarkoituksena on turvata väestön toimeentulo ja maan talouselämä. Valmiuslain perusteella valtioneuvosto voi muun muassa päättää virkamiesten palkoista, valtion maksujen lykkäämisestä ja säädellä valuutan maastavientiä ja -tuontia. Lisäksi ulkomaiset maksuvälineet ja ulkomailla olevat markkamääräiset maksuvälineet sekä "eräät saamiset ja suoritukset ulkomailta voidaan määrätä luovutettavaksi Suomen Pankille."

Raporttia tehtiin salassa, koska kansalle ja markkinoille piti antaa kuva, että tilanne on hallinnassa. Suomen Pankki turvautui maksuvalmiusluottoihin ja valtio nosti ulkomaisia lainoja valuuttavarannon tukemiseksi. Ilman näitä toimenpiteitä valuuttavaranto olisi aika ajoin tyhjentynyt. Jos Suomen Pankki ja valtio eivät olisi saaneet kansainvälistä rahoitusta, se olisi tyrehdyttänyt kaikkien muidenkin pankkien toiminnan.

Erään lähteen mukaan Suomen maksuvalmius oli hetkittäin ilmeisesti vain yhden saksalaisen pankin myöntämien lainojen varassa. Jos tuon pankin pankinjohtaja olisi päättänyt, että nyt riittää, Suomi olisi voinut joutua kansainvälisen valuuttarahaston holhoukseen.

Suomi oli Kreikan tiellä – jo yli 20 vuotta sitten.

Lähteet:

Jaakko Kiander, Pentti Vartia: Suuri lama. Suomen 1990-luvun kriisi ja talouspoliittinen keskustelu (1998)

Esko Aho: Pääministeri (1998)

Iiro Viinanen, Kalle Heiskanen: Vaaran vuodet (2014)

Mauno Koivisto: Kaksi kautta, muistikuvia ja merkintöjä 1982-1994 (1994)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?