Investointipankin johtaja: Haluamme pysyä Lontoossa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Investointipankin johtaja: Haluamme pysyä Lontoossa

Investointipankki Goldman Sachsin hallituksen puheenjohtaja kehottaa brittejä pitämään kiinni EU-jäsenyydestä ja siten varmistamaan Lontoon säilymisen tärkeänä rahoituskeskittymänä.

24.1.2015 13:12 | Päivitetty 24.1.2015 13:11

Investointipankki Goldman Sachsin hallituksen puheenjohtaja Gary Cohn kehottaa Britanniaa pysymään Euroopan unionissa (EU).

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastatteleman Cohnin mukaan Britannian pitäisi varmistaa Lontoon pysyminen yhtenä maailman suurista rahoituskeskittymistä. Lontoo on Euroopan tärkein rahoitusalan keskus. 

– Mielestäni Britannialle on välttämätöntä pitää rahoitusala Lontoossa. Me kaikki haluamme pysyä Lontoossa, Cohn totesi.

Maan pääministeri David Cameron on luvannut neuvotella Britannian EU-jäsenyyden ehdot uudelleen sekä järjestää jäsenyydestä kansanäänestyksen, jos hän saa jatkokauden toukokuussa järjestettävissä parlamenttivaaleissa.

BBC kirjoittaa, että kansanäänestyksen ja mahdollisen EU-eron seurauksena monet ulkomaiset pankit saattaisivat siirtää pääkonttorinsa pois Britanniasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?