Obama aikoo vaatia oikeudenmukaisempaa verotusta – perintöihinkin puututaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Obama vaatii oikeudenmukaisempaa verotusta – perintöihinkin puututaan

Kuvituskuva
Julkaistu: 18.1.2015 10:09, Päivitetty 18.1.2015 11:43

Presidentti aikoo vaatia kansakunnan tilaa käsittelevässä puheessaan myös pääomatulojen verotuksen kiristämistä.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama aikoo tiistaina pidettävässä linjapuheessaan jatkaa tuloerojen tasaamista ajavaa politiikkaa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Obama aikoo kajota varakkaiden amerikkalaisten mahdollisuuteen rahastoida omaisuuttaan jälkeläisilleen verottomasti. Reutersin haastatteleman virkamieslähteen kyseessä on "suurin pääomatuloverotuksen porsaanreikä".

Myös suurten rahoituslaitosten toimintaan aiotaan puuttua. Suunnitteilla on 0,07 prosentin vero suurten rahoituslaitosten velkasaataville. Maksun tarkoituksena on hillitä suurten pankkien ja rahoitusyhtiöiden antolainausta.

Presidentti suunnittelee myös pääomatulojen ja osinkojen verotuksen kiristämistä 28 prosenttiin.

Tukea keskiluokalle

Virkamieslähteen mukaan perintörahastoja, pääomatuloja ja antolainausta koskevilla uudistuksilla tullaan keräämään noin 320 miljardia dollaria eli noin 276 miljardia euroa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Varat tultaisiin käyttämään Obaman keskiluokalle lupaamiin verohelpotuksiin.

Republikaaneilla on tällä hetkellä enemmistö Yhdysvaltain edustajainhuoneessa ja senaatissa, mutta hallinto uskoo voivansaa edistää presidentin ehdottamia uudistuksia.

– Osalle presidentti Obaman uudistuksista löytyy tukea molemmista pääpuolueista, ja jotkut niistä ovat puoluerajat ylittäviä, nimettömänä pysytellyt virkamieslähde kommentoi Reutersille.

Verotuksen kiristämisen uskotaan kuitenkin kohtaavan huomattavaa vastustusta republikaanipuolueen leiristä.

Obama pitää vuosittaisen kansakunnan tilaa käsittelevän linjapuheensa Yhdysvaltain kongressissa tiistaina.

Tuoreimmat osastosta