Suomalaisjohtajat innostuivat kalleimmasta Teslasta

Julkaistu:

Tesla sai sähköautojen myyntiin vauhtia viime vuonna. Eniten on myyty kalleinta mallia. Sähköautot menevät lähes kokonaan yritysten käyttöön.
Sähköautoja myytiin viime vuonna Suomessa lähes nelinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Syynä oli paitsi valtion energiatuki, myös luksusauto Teslan odotettuakin parempi myynti.

Teslan myynti ylitti halvemman hintaluokan sähköauton Nissan Leafin myynnin.

Sähköautojen suosio on silti edelleen hyvin pientä. Niitä ensirekisteröitiin viime vuonna 186, kun vuotta aiemmin määrä oli 50. Teslaa ensirekisteröitiin viime vuonna 94 ja Leafia 79 kappaletta. Lisäksi Nissan myi vuodenvaihteessa myyntiin tulleita -NV200-mallin sähköpakettiautoja noin kymmenen. Fordin ja Volkswagenin sähköautoja myytiin neljä, Mitsubishin kaksi.

Kallein on suosituin

Nyt myynnissä olevien Teslojen hintahaarukka on 86 000–160 000 euroa. Teslan maahantuojan Auto-Outletin toimitusjohtajan Jukka Sinisalon mukaan ylivoimaisesti eniten on myyty kalleimman hintaluokan mallia, jonka suorituskyky on viritetty muita malleja paremmaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Todella myönteisesti myynti on yllättänyt ottaen huomioon, että brändi on täysin uusi Suomessa ja kyseessä on sähköauto, Sinisalo sanoo.

Osa myynnistä selittynee auton ominaisuuksien lisäksi runsaasta mediahuomiosta, Sinisalo arvioi. Kauppaa vauhditti myös valtion energiatuki. Viime vuoden loppuun asti tukea sai 30 prosenttia leasing- pääoman määrästä. Jatko on auki.

Suurin osa Tesloista on myyty yrityksille, niin myös Nissan Leaf -autoista, vaikka ne ovat halvempia.

Aluksi sitä ostivat sähköalan yritykset, nyt Leafia on esimerkiksi jakelualan yrityksissä kaupunkiajossa, Autokeskus Konalan Nissan-myyntipäällikkö Ilkka Kähkönen huomauttaa. Myös uusi sähköpakettiauto kiinnostaa yrityksiä, ja koeajoja on paljon, Kähkonen kertoo.

Yksityishenkilöt ostavat sähköauton erittäin harvoin.

Autonvalmistajilta rinnakkaisia latausverkkoja

Sähköautojen julkisen latausverkon pisteitä oli loppuvuodesta 118. Sen rinnalla autonvalmistajat rakentavat myös omia palvelukonseptejaan. Tänä vuonna Tesla avaa Suomessa Supercharger-asemia, joista autonomistajat saavat virtaa ilmaiseksi. Nissan on rakentanut pikalatauspisteitä ABC-huoltomoiden kanssa.

Teslalla kyse on konsernin kansainvälisestä palvelukonseptista.

– Kuljettaja näkee auton tiedoista, missä lähin asema sijaitsee ja onko siellä jonoa. Auto on hinnaltaankin sen verran kallis, että on perusteltua tarjota latausverkkoa samaan hintaan, Sinisalo huomauttaa.

Sinisalo pysyy asiakkaista hiljaa, mutta kertoo heidän joukossaan olevan paljon "talouden keulakuvia".

Tesloista yli puolet on rekisteröity Uudellemaalle, mutta yksi löytyy Lapistakin. Tiettävästi maailman pohjoisinta Teslaa ajaa Päivikki Palosaari, Levillä ja Kemissä ravintola- ja hotelliyrittäjä.

Teslalla ajavat myös keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja yrittäjä Jari Sarasvuo.

Puhuttaa myös Norjassa

Sähköautoilun edelläkävijämaassa Norjassa Tesloja on myyty villisti, mutta Leaf pysyttelee silti myyntikärjessä. Valtio tukee siellä runsaskätisesti sähköautoilua.

Norjassa sähköauto- ja Tesla-buumi ovat poikineet myös "protestisivuston". Anti-Tesla-yhdistyksen mukaan Norja pitäisi julistaa Tesloista vapaaksi alueiksi.

Sivuston mukaan autot ovat moni tavoin epäkelpoja, tuotanto saastuttaa, ja omistajatkin ovat rikkaita ja ylimielisiä. Sivusto näyttäisi olevan julkista keskustelua irvaileva trolli. Sen tekijäksi on verkkokeskusteluissa epäilty norjalaista Tesla-omistajaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    2. 2

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    3. 3

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    5. 5

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    6. 6

      Wahlroos Talouselämälle: Aktivistisijoittaja voisi ostaa lisää Nordeaa

    7. 7

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    8. 8

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    9. 9

      Kommentti: Pian alkavat hullut päivät itse Stockmannille

    10. 10

      Jethro Rostedtilta uusi aluevaltaus – avaa yökerhon Turkuun: ”Kun jengi tulee paikalle, ei siinä markkinointia tarvita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    2. 2

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    3. 3

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    4. 4

      Jethro Rostedtilta uusi aluevaltaus – avaa yökerhon Turkuun: ”Kun jengi tulee paikalle, ei siinä markkinointia tarvita”

    5. 5

      Wahlroos Talouselämälle: Aktivistisijoittaja voisi ostaa lisää Nordeaa

    6. 6

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    8. 8

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    9. 9

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    10. 10

      Sysmäläisen Reinon hermot menivät – koko vuonna vain muutama päivä ilman jatkuvia sähkökatkoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kulta Katriina mainosti herkällä kuvalla – somessa puhkesi täysi myrsky

    2. 2

      Katalat nuorukaiset ajoivat autokauppias-Veikon vuosien piinaan: ”Käsittämätöntä, että sama soppa jatkuu”

    3. 3

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    4. 4

      Ravintolabisnes vei Janin, 44, konkurssiin ja vuosikausien ulosottoon – teki juuri miljoonakaupat

    5. 5

      Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

    6. 6

      Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

    7. 7

      Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

    8. 8

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    9. 9

      Häkkänen: Hoivayritykset ovat saattaneet syyllistyä heitteille­panoon, petokseen tai väärennökseen

    10. 10

      Professori vertaa vanhusten­hoidon alihankinta­ketjutusta rakennus­alaan – näin mutkikas kuvio Pelimanni-hoivakodin takaa löytyy

    11. Näytä lisää