Syriza-pomo vertaa Kreikan säästöohjelmaa vesikidutukseen - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Syriza-pomo: Kreikkaan kohdistuu "taloudellista vesikidutusta"

Kuvituskuva
Julkaistu: 13.1.2015 10:11

Syrizan puheenjohtajan mukaan puheet siitä, että Kreikan talous olisi vakautumassa, ovat tosiasioiden "mielivaltaista vääristelyä".

Alexis Tsiprasin johtamalle vasemmistopopulistiselle Syrizalle on povattu voittoa Kreikan 25. tammikuuta järjestettävissä ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Tsipras on hermostuttanut markkinoita puhumalla Kreikan velkaleikkauksista ja euroerosta.

Tsipras arvioi saksalaislehti Handelsblattin haastattelussa, että Kreikan talouden 0,7 prosentin kasvu kolmannella vuosineljänneksellä ei vielä kerro taantuman päättymisestä, sillä inflaatio on edelleen 1,8 prosenttia negatiivinen.

– Nähtävissä on tilastojen kiusallista kaunistelua troikan politiikan oikeuttamiseksi. Totuus on, ettei Kreikka pysty maksamaan velkojaan niin kauan kuin meihin kohdistuu jatkuvaa taloudellista vesikidutusta (waterboarding), Tsipras sanoo Handelsblattille.

Tuoreimmat osastosta